Maakunta: Pirkanmaa

Kunta: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Pälkäne, Tampere, Ylöjärvi

Maisemamaakunta: Hämeen viljely- ja järvimaa, Lounaismaa

Maisemaseutu: Keski-Hämeen viljely- ja järviseutu, Pohjois-Satakunnan viljelyseutu

Pinta-ala: 2 883 ha, josta kosteikkoja ja avointa suota: 2 ha maatalousalueita: 12 ha metsiä sekä avoimia kankaita ja kalliomaita: 2 428 ha rakennettuja alueita: 363 ha vesialueita: 78 ha

LUONNONPIIRTEET

Pirkanmaan harjumaisemien maisemanähtävyys muodostuu kahdeksasta harjumaisemakohteesta, jotka sijaitsevat Suomen pisimmällä yhtenäisellä soramuodostumalla, lähes 200 kilometriä pitkällä Pohjankankaalta Ensimmäiselle Salpausselälle ulottuvalla saumamuodostumalla. Maisemanähtävyyteen kuuluvat Vatulanharjun–Ulvaanharjun harju Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä, Teivaalanharjun, Epilänharjun, Pispalanharjun–Pyynikin, Kalevankankaan ja Aakkulanharjun muodostama kokonaisuus Ylöjärvellä ja Tampereella sekä Kirkkoharjun–Kuohunharjun sekä Keisarinaharjun–Vehoniemenharjun–Syrjänharjun harjut Kangasalla ja Pälkäneellä.

VATULANHARJUN ja ULVAANHARJUN harjuselänne on Hämeenkankaan läheisyydessä sijaitseva laakea, noin 60–100 metriä ympäröivän järvi-, viljelys- ja suoalueen yläpuolelle kohoava harjumuodostuma, jonka laki on pysynyt vedenkoskemattomana. Harjujen maastossa on runsaasti rantakivikoita ja -valleja, ja jäätikön osakielekevirrat ovat antaneet muodostuman pohjoisreunalle säännöllisesti aaltoilevan muodon. Kallioperältään Vatulanharjun ja Ulvaanharjun alue on pääasiassa tonaliittia, mutta harjun alla on myös dioriittista ja granodioriit-tista kallioperää. Vatulanharju ja Ulvaanharju ovat geomorfologialtaan ja eliölajistoltaan arvokkaita.

TEIVAALANHARJUN, EPILÄNHARJUN, PISPALANHARJUN–PYYNIKIN, KALEVANKANKAAN ja AAKKULANHARJUN muodostama kokonaisuus kulkee Ylöjärveltä Tampereelle lävistäen lähes koko Tampereen kaupunkialueen luode-kaakkosuunnassa. Arvokkaana viheralueena kaupunkiasutuksen keskellä erottuva harjujakso on yleispiirteiltään kapea ja korkea. Pyynikin korkein kohta kohoaa yli 80 metriä harjun pohjoispuolella aukeavan Näsijärven pinnan yläpuolelle. Teivaalanharjun ja Pyynikin rinteillä on erittäin laajoja ja edustavia muinaisrantoja. Selvimmin hahmottuva muinaisranta on Pyynikin rinteeseen 125 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle kasautunut Yoldiameren aikainen rantatörmä. Pyynikin maisemakokonaisuuteen kuuluu myös ikivanhaa peruskalliota oleva jyrkkäreunainen Varalan ja Haulikallion kalliopaljastuma. Pyynikin eteläosia halkovaa kvartsi- ja granodioriittijuonnetta lukuun ottamatta Ylöjärven ja Tampereen harjuosuuksien kallioperä on pääasiassa biotiittiparagneissiä.

KIRKKOHARJUN–KUOHUNHARJUN ja KEISARINAHARJUN–VEHONIEMENHARJUN–SYRJÄNHARJUN jaksot kulkevat Kangasalan keskustaajaman tuntumasta Pälkäneelle maaseutu- ja järvimaisemien halki. Kirkkoharjun–Kuohunharjun osuus on kapea, korkeimmillaan 70 metriä ympäröivien järvialueiden yläpuolelle kohoava muodostuma. Lakialueiltaan matalampi Keisarinaharjun–Vehoniemenharjun–Syrjänharjun jakso leviää Vehoniemen-harjun eteläpuolella Isokankaan deltaksi, joka puolestaan kaventuu Pälkäneen keskustaajamaan kurottuvaksi Syrjänharjuksi. Isokankaan laella on pitkiä muinaisrantajaksoja. Kankaan pohjoisreunalla on myös Suomen suurimpiin kuuluva suppakuoppa, lähes 50 metriä syvä Punamultalukko. Kirkkoharjun rinteillä sijaitsee Iso-lukon luonnonsuojelualue, joka muodostuu neljästä noin 30–40 metriä syvästä supasta. Kallioperältään Kangasalan ja Pälkäneen harjualueet ovat pääosin biotiittiparagneissiä, porfyrista granodioriittia ja granodioriittia.

Pirkanmaan harjujen kasvillisuus on monipuolista ja arvokasta. Keisarinharjun, Vehoniemenharjun ja Syrjän-harjun alueella on laajoja edustavia metsäaloja, jotka ovat paikoin jopa aarnimaisia. Pyynikin ympäristön kasvillisuusalueet ulottuvat puolestaan Pyhäjärven ranta-alueiden kynäjalavista tervaleppämetsiköihin sekä kulttuurivaikutuksen synnyttämään poikkeuksellisen runsaaseen putkilokasvilajistoon ja vanhoihin viljelyjäänteisiin. Harjun rinteillä näkyy myös kasvillisuuden vaihettuminen lakialueiden kanervakankaista alarinteiden mustikka- tai käenkaali-mustikkatyypin kankaisiin. Vatulanharjulla ja Ulvaanharjulla kasvaa karua kanerva- ja jäkälätyypin kangasmetsää, joka tarjoaa elinympäristön muun muassa kehrääjälle ja kangaskiurulle. Alueella on lisäksi arvokkaita lähteitä, jotka edustavat useita lähdetyyppejä. Myös Teivaalanharju sekä Aakkulan-harjun etelärinne ovat luonto-oloiltaan merkittäviä.

KULTTUURIPIIRTEET

Pirkanmaan harjut ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä. Niitä on käytetty kulkuväylinä ja ne ovat tarjonneet jo varhain pienilmastoltaan suotuisia asuinpaikkoja sekä hyvää rakennusmaata. Lisäksi harjujen ympärillä on ollut runsaasti hedelmällistä maaperää. Harjut ovat myös arvokkaita pohjavesivarantoja. Pirkanmaan harjumaisemat järvinäkymineen ovat iskostuneet 1800-luvulta alkaen suomalaisen maisemaihanteen kiintopisteiksi. Moni harju on vakiintunut suosituksi maisemakohteeksi näkötorneineen ja oheistoimintoineen.

Ulvaanharjulla ja Vatulanharjulla konkretisoituu Pirkanmaan harjujen merkitys kulkuväylinä. Harjuja pitkin kulkee vanha Hämeenkankaantie, joka on säilyttänyt historiallisen linjauksensa harjualueella hyvin. Hä-meenkankaantie on yksi Suomen keskiaikaisista pääteistä, joka on aikoinaan ollut ainoa kesäaikaan kuljettavissa ollut reitti Satakunnasta ja Hämeestä Pohjanmaalle. Liikenteellisen merkityksensä Hämeenkankaantie menetti vasta 1800-luvulla, jolloin tieyhteydet lisääntyivät ja siirtyivät lähemmäs asutusta.

Ylöjärven ja Tampereen harjuosuudet liittyvät olennaisesti Tampereen kaupungin syntyyn ja kasvuun. Tampere perustettiin Näsijärvestä Pyhäjärveen virtaavan Tammerkosken ympärille Messukylän pitäjään vuonna 1779. Kaupungin kasvaessa 1800-luvulla huomattavaksi teollisuuskeskittymäksi sitä ympäröivien harjujen rinteille syntyi taajamamaista asutusta. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kaavoittamattomalle alueelle syntyneistä työväen asuinalueista merkittävin on Pispalanharjun rinteille syntynyt Pispala. Kaupunginosan varhaisin asutus alkoi muodostua 1890-luvulla harjun etelärinteelle, ja 1930-luvulle tultaessa Pispalassa oli yli 7 000 asukasta. Nykyisin Pispala on arkkitehtonisesti monipuolinen puutalokaupunginosa, jonka rakennuskannassa näkyy työväenasuntojen kehittyminen maalaishenkisistä mökeistä paritaloiksi ja kasarmimaisiksi asuinrakennuksiksi. Pispalan maamerkiksi on vakiintunut 55-metrinen haulitorni, joka on rakennettu 1900-luvun alussa. Kirjailija Lauri Viita on kuvannut Pispalan syntyä ja elämää esikoisromaanissaan Moreeni (1950).

Tampereen laajentuminen on vaikuttanut harjualueiden hyöty- ja virkistyskäyttöön. Pyynikki on vanhaa kaupunkilaisten karjan laidunaluetta, josta on kerätty kotitarvepuuta ja jonka pellot ovat olleet kaupunkilaisten kasvimaita. Harjun puiden hakkuu kiellettiin vuonna 1830, ja 1800-luvun kuluessa Pyynikki alkoi muuttua virkistys- ja kansanjuhla-alueeksi juhlakenttineen ja näkötorneineen. Pyynikin kansanpuisto perustettiin 1930-luvulla. Tampereen teollistuessa 1800-luvulla myös Pyynikin juurelle syntyi teollisuutta. Alueella ovat toimineet muun muassa tulitikku- ja trikootehtaat sekä olutpanimo. Teollinen toiminta on loppunut Pyynikissä 1980- ja 1990-luvuilla, mutta alueen merkitys virkistysalueena on säilynyt huomattavana. Pyynikin kupeessa on edelleen hotellitoimintaa, uimarantoja sekä Varalan urheiluopisto.

Tampereen harjuilta löytyy jälkiä vanhoista kylistä, joihin kaupunki on kasvanut kiinni. Esimerkiksi Messu-kylä on ollut aikoinaan merkittävä kuntakeskus, jonka vuonna 1879 rakennettu kirkko ja hautausmaa sijaitsevat Aakkulanharjun länsipäässä. Messukylän vanha, 1500-luvun alusta periytyvä kivikirkko sekä uusi kirkko hautausmaineen muodostavat uudisrakentamisesta huolimatta merkittävän maisemakokonaisuuden, johon liittyy myös Messukylän vanha koulukeskus. Kalevankankaalla sijaitsee puolestaan Tampereen suurin hautausmaa. Hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1880, ja sen nykyinen pääportti on vuodelta 1937. Kalevankankaan hautausmaan eriaikaiset osat kuvastavat muutoksia hautaustavoissa sekä puutarhataiteen ja hautamuistomerkkien tyylisuunnissa. Hautausmaan muistomerkeissä ja hautakivissä näkyy myös sisällissodan suurimpien taisteluiden jälkiä. Muita sotahistoriallisia jäännöksiä Pirkanmaan harjumaisemissa edustavat Epilänharjun ja Pispalan puolustusvarustukset vuosilta 1913–1914 sekä Pyynikiltä löytyvät ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaiset taistelurakennelmat.

Kirkkoharju ja Keisarinharju muodostavat Kangasalan taajamamaiseman rungon. Kirkkoharjun tuntumassa sijainneesta vanhasta Herttualan kylästä tuli kirkonkylä vuonna 1645, jolloin Kangasalan kirkonpaikka siirtyi sinne Liuksialasta. Kangasalan nykyinen kirkko rakennettiin harjun juureen vuosina 1764–1767. Sen jälkeen kirkonkylä on kehittynyt vaiheittain harjujen suuntaisesti kulkevan tien varteen. Nykyisin Kangasalan taajama ympäröi Kirkkoharjua molemmin puolin, ja harjualueelle on rakennettu urheilukenttä, vesitorni sekä jonkin verran asuinrakennuksia. Kirkkoharjun keskiosa, lakiosa ja pohjoispuoli ovat maakunnallisesti arvokasta harjualuetta, jossa risteilee virkistysreittejä ja polkuja. Kirkkoharjulle pystytettiin ensimmäinen näkötorni vuonna 1882. Harjun nykyinen funktionalistinen torni on vuodelta 1931.

Keisarinharju on vesistöjä, peltomaisemia ja osin Kangasalan taajamaa halkova harju, joka on saanut nimensä keisari Aleksanteri I:n poikettua sen rinteillä vuonna 1819. Keisarillista vierailua varten harjulle rakennettiin näköalapaviljonki. Harjun ensimmäinen näkötorni pystytettiin vuonna 1881. Nykyään harjuilta aukeavia näkymiä voi ihailla Keisarinportaiksi nimetyltä näköalapaikalta, joka rakennettiin vuonna 2006 tuhopoltossa tuhoutuneen näkötornin paikalle. Keisarinharjun eteläpuolella sijaitsee Längelmävettä ja Roinetta yhdistävä Kai-vannon kanava. Kaivanto oli alkujaan säännelty kanava, mutta se muuttui avoimeksi kanavarakenteiden murruttua vuonna 1830. Kanavan luoteispuolella on vuonna 1963 rakennettu Kaivannon sairaala.

Kaivannon kanavan eteläpuolella sijaitseva Vehoniemenharju on olennainen osa Pirkanmaan harjujen matkailuhistoriaa. Automatkailun lisäännyttyä 1900-luvun alkupuolella harjulle rakennettiin hotelli ja ravintola, jotka olivat suosittuja matkailukohteita 1960-luvulle saakka. 1980-luvulla ravintolan paikalle rakennettiin automuseo. Vehoniemenharjulla sijaitsee luonnonsuojelualue, jonka keskellä kohoaa vuonna 1927 rakennettu

omaleimainen näkötorni. Vehoniemenharjun luonnonsuojelualueen eteläpuolella Isokankaan delta-alueella on paljon soranottoalueita sekä jonkin verran viljeltyjä peltoja.

Isokankaasta kohti Pälkäneen keskustaajamaa kurkottava Syrjänharju on huomattavasti Isokangasta luon-nontilaisempi, mutta varsinkin eteläosistaan taajama-asutuksen ympäröimä. Harju on muodostanut Pälkäneen kirkonkylän asutusrakenteen rungon 1830-luvulta alkaen, jolloin kirkonkylä siirrettiin harjun ja sen laitaa kulkeneen maantien kupeeseen. Pälkäneen vuosina 1836–1839 rakennettu kirkko sijaitsee aivan harjun tuntumassa. Harjun itäpuolella, Epaalan kyläkeskuksen tuntumassa sijaitsee Pälkäneen keskiaikainen rauniokirkko. Syrjänharjua sivuava Pälkäneen pitäjänkeskus on kulttuurihistoriallisesti monitasoinen kokonaisuus, jonka maisemiin kuuluvat muun muassa vanha agraarinen kyläasutus sekä 1800-luvulla muodostuneen kirkonkylän raittinäkymät vanhoine liike- ja hallintorakennuksineen.

MAISEMAKUVA

Jäätikköjokien lajittelemasta sora- ja hiekka-aineksesta muodostuneet harjut ovat merkittävä osa Pirkanmaan maisemakuvaa. Pirkanmaan harjut ovat voimakasmuotoisia, ja niiden karu maasto, rehevät kulttuurimiljööt sekä vesistö- ja asutusnäkymät antavat maisemakuvalle monipuoliset, luonnonelementtien hallitsemat kehykset. Harjumaisemat myös kuvastavat suomalaisen maisemakuvaston kehittymistä ja institutionalisoitumista 1800-luvulla, jolloin erityisesti kirjallisuudessa ja kuvataiteissa vakiintunut harjuilta aukeavien järvimaisemien ihailu kehittyi huomattavaksi matkailutoiminnaksi.

Pirkanmaan harjumaisemien maisemanähtävyys koostuu monesta maisemallisesti edustavasta harjujaksosta, jotka ilmentävät monimuotoisesti harjujen luonnonpiirteitä ja kulttuurihistoriaa. Vatulanharju ja Ulvaanharju ovat kuivaa, laakeaa mäntykangasta, jota ympäröivät etelässä suoluonto ja pohjoisessa viljely- ja järvialueet. Kangasalan ja Pälkäneen harjut kulkevat kauniissa järvimaisemassa, mutta niiden ympärillä on myös monen ikäisiä maatalous- ja kirkonkyläympäristöjä. Tampereen kaupunkirakenteessa harjut ovat säilyneet monin paikoin viheralueina keskellä voimakkaan urbaania ympäristöä. Harjualueilla on luonto- ja ulkoilupolkuja, historiallisia puistoalueita ja hautausmaita. Luonto on läsnä myös intensiivisesti rakennetun Pispalanharjun maisemakuvassa, sillä harjulta aukeaa merkittäviä järvinäkymiä sekä Näsi- että Pyhäjärvelle.

LÄHDE: Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, VAMA 2021, Suomen Ympäristökeskus.