Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa asiakohdassa mainitun museotien ylläpito- ja hoitosuunnitelmaluonnoksesta. Kyseessä on Ylöjärvestä Kurun kautta Ruovedelle kulkeneen historiallisesti merkittävän tielinjan pohjoisin jakso. Käsillä olevassa raportissa on selvitetty tien historiaa, kuvattu ko. tieosuuden nykytila sekä esitetty sille suunnitellut hoito- ja kunnostustoimenpiteet.
Peräkunnantien kulttuuriympäristö käsittää itse historiallisen tien lisäksi useita rakennetun ympäristön arvokohteita ja kulkee valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi ehdotetun alueen (Ruoveden reitin kulttuurimaisema) halki. Rakennetun ympäristön kohteista mainittakoon Selviiki, Paarlammi sekä Pihlajalahdessa Aholan entinen kestikievari. Rantavyöhykkeellä olevien kohteiden suojelustatus selviää Ruoveden rantojen osayleiskaavasta.
Kulttuuriympäristön suunnitelmallisen ja pitkäjänteisen hoidon pohjaksi olisi tarpeen tarkentaa tietoja alueen arvokkaista ominaispiirteistä. Osayleiskaavaa varten laadittuja yleispiirteisiä rakennetun ympäristön inventointeja tulisi jatkossa päivittää ja tarkentaa rakennuskohtaisiksi selvityksiksi. Yhteistyötä kiinteistöjen omistajien kanssa on syytä kehittää rakennusten säilymisen turvaamiseksi arvokkaassa tienvarsimaisemassa. Tietoa valtion harkinnanvaraisista korjausavustuksista on syytä tuoda esiin hoitosuunnitelman tiedottamisen yhteydessä. Myös maiseman osalta tarkempi kuvaus on paikallaan. Suunnitelmassa esitettyä tavoitetta huolehtia erityisesti maisemasta ja sen säilymisestä avoimena voidaan pitää yhtenä erittäin hyvänä lähtökohtana kulttuuriympäristön arvojen säilymiselle.
Arkeologisen perinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että museotien varrelta tunnetaan yksi muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös – Rämingin kylän historiallinen tonttimaa, joka on paikannettu ja tarkastettu vuoden 2012 inventoinnissa (Antti Bilund. Ruovesi. Räminki. Vesihuoltohankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2012. Mikroliitti Oy). Kohteen sijainti käy ilmi liitekartasta. Muinaisjäännös on mainittava suunnitelmassa ja otettava huomioon sen kohdalle mahdollisesti suunniteltavissa toimenpiteissä, joista on neuvoteltava tarkemmin maakuntamuseon kanssa.
Historialliseen tielinjaan voi liittyä muinaismuistolain tarkoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä, kuten yleisestä käytöstä pois jääneitä tieosuu¬ksia, vanhoja tierakenteita ja -kerrostumia. Parhaana esimerkkinä tien alla säilyneestä historiallisesta rakenteesta toimii Peräkunnantien vanhan linjauksen kohdalla tutkittu sillan jäännös (Jaakko Masonen. "Peräkunnan tie". Tiemuseo, 1985). Kiinteät muinaisjäännökset on otettava huomioon erityisesti tienpohjaan ja sen lähiympäristön maakerroksiin vaikuttavissa toimenpiteissä, kuten kaivu- ja maansiirtotöissä. Tämän vuoksi suunnitelmassa (kohta 3.4) mainitut pitkän aikavälin kunnostustoimenpiteet – soratieosuuden ojitus, kelirikkoalttiiden osuuksin peruskorjaus ja valaistuksen rakentaminen – edellyttävät arkeologisia tutkimustoimenpiteitä, joista tulee neuvotella hyvissä ajoin maakuntamuseon kanssa.