Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta asi-asta. Maakuntamuseo on antanut hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitel-masta lausunnon (DIAR: 34/2016), jossa maakuntamuseo totesi kaava-alueen maakunnalliset rakennetun ympäristön arvot ja esitti, että kaava-aluetta tulisi kehittää eteenpäin Peltolammin yleissuunnitelman ohjaamana. Esillä oleva vii-tesuunnitelma poikkeaa yleissuunnitelmasta esittäessään täydennysrakenta-mista Peltolammin arkkitehtonisesti arvokkaan seurakuntatalon viereen sekä korvaamalla pitkän, kolmikerroksisen lamellitalon kahdeksankerroksisilla pisteta-loilla.
Peltolammin inventoinneissa todetut arvot on tuotu esiin kaavaselostuksessa. Vireillä olevan maakuntakaavan osalta tietoja tulee kuitenkin korjata. Peltolammi on kaavaehdotuksessa merkitty maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Merkintää koskee seuraava suunnittelumääräys: ”Suun-nittelussa, käytössä ja rakentamisessa tulee turvata ja edistää alueen kaupunki-kuvan ja rakennusperinnön arvojen säilymistä ja edelleen kehittämistä. Uusi ra-kentaminen on sopeutettava alueen kulttuuriympäristön ominaispiirteisiin ja ajalliseen kerroksellisuuteen.”
Valmisteluaineistossa esitetty kaavaratkaisu on kulttuuriympäristön arvojen osalta usealla tavalla ongelmallinen. Kolmekerroksisen lamellitalon korvaaminen kahdella seitsemänkerroksisella pistetalolla heikentää alueen alkuperäiseen kaavasommitelmaan, eheyteen ja kaupunkikuvaan liittyviä arvoja. Lisäksi pistetalon rakentaminen seurakuntatalon viereen saattaa vaikuttaa arvokkaan seurakuntatalon näkymiin ja kaupunkikuvalliseen asemaan. Myös uudisraken-tamisen tavan sovittaminen alueelle tyypillisiin piirteisiin edellyttää vielä rakentamistapaohjeessa esitettävien viitesuunnitelmien hiomista. Peltolammin piste-taloille on ominaista selkeä, puhdaslinjainen ja kompakti muoto aina sisäänve-dettyjä parvekkeita ja aukotuksen rytmitystä myöten.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että Peltolammin maakunnalliset arvot tulee huomioida kaavasuunnittelua ohjaavana reunaehtona ja kehottaa kaavoitta-jaa jatkamaan työtä kaavan tavoitteiden ja kulttuuriympäristöarvojen yhteensovit-tamiseksi.
Kaavaehdotus tulee toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.