Maakunta: Keski-Suomi, Pirkanmaa

Kunta: Jämsä, Kuhmoinen

Maisemamaakunta: Hämeen viljely- ja järvimaa

Maisemaseutu: Päijänteen seutu

Pinta-ala: 3 330 ha, josta kosteikkoja ja avointa suota: 9 ha maatalousalueita: 465 ha metsiä sekä avoimia kankaita ja kalliomaita: 1 991 ha rakennettuja alueita: 170 ha vesialueita: 695 ha

LUONNONPIIRTEET

Arvajanreitin kulttuurimaisemat ovat syntyneet Isojärvestä Päijänteeseen laskevan monipolvisen vesireitin varrelle rikkonaiseen kallio- ja mäkimaastoon. Alueen pellot sijaitsevat järvenrantojen alavilla savikkomailla, joita ympäröivät moreenin peittämät jyrkkäpiirteiset ja metsäiset kalliokot. Päijänteen tuntumassa Arvajan kylän ympärillä viljelykset on raivattu hietapitoiseen maaperään. Maisema-aluetta halkoo katkonainen harjumuodostuma, joka koostuu satunnaisista samansuuntaisista hiekka- ja soraselänteistä. Selvimmin hiekkamuodostumat näkyvät Pälämäjärven etelärannalla, jossa järveen työntyy kapea ja hiekkaperäinen Varsanhännän niemi.

Arvajanreitin kallioperä muodostuu pääosin noin 1 800 miljoonaa vuotta vanhasta graniitista. Lisäksi alueella on lukuisia muitakin kivilajeja. Alueelle ovat tyypillisiä luoteesta kaakkoon ja pohjoisesta etelään suuntautuneet murroslinjat, joiden mukaan muun muassa Alainen Savijärvi ja Iso Savijärvi ovat linjautuneet. Arvajanreitin rannoilla on runsaasti kalliopaljastumia, ja kalliomäkien lakiosat kohoavat lähes sata metriä läheisten järvien pintojen yläpuolelle.

Arvajanreitti on kapea ja vaihteleva vesireitti, jota kutsutaan myös Isojärven reitiksi. Reitti koostuu useista pääosin syvistä järvistä sekä niitä yhdistävistä pienistä joista ja koskipaikoista. Laaja-alaisin järvi on Pälämä, jonka loivasti kumpuileville rantasavikoille suurin osa alueen viljelyksistä sijoittuu. Muita järviä ovat Pälämän itäpuoliset matalat ja paikoin rehevät Heikjärvi, Salmijärvi ja Alasin, jotka yhdistyvät Virtalanojan kautta Arvajanreittiin, sekä Pälämältä Päijänteen Arvajanlahteen johtavat Riihijärvi, Kaijanjärvi, Pirttijärvi ja Lehmijärvi. Pälämän eteläpuolella on kapeiden murroslaaksojärvien ketju, joka saa alkunsa Isojärvestä.

Pudotuskorkeutta Isojärven Kiviselältä Arvajanlahteen johtavalla reitillä on noin 40 metriä. Suuri osa reitin lukuisista koskista ja virtavesiosuuksista on perattu tukinuittoa varten, ja jyrkimpiin ja mutkaisimpiin koskiosuuksiin on rakennettu uittorännejä. Uittotoiminta Arvajanreitillä loppui 1960-luvulla, ja virtavesiä on palautettu luonnontilaisiksi 1990-luvulla tehdyllä kalataloudellisella kunnostuksella. Maisema-alueen huomattavimpia koskijaksoja ovat Jokelankoski, Riihijärveen laskeva Hassinkoskien jakso sekä Arvajanlahteen johtava Arvajankoski. Arvajanreitin järviin laskee järviä yhdistävien virtojen lisäksi joitakin pieniä lähdepuroja.

Alueen eteläosan kalliomaastoja luonnehtivat vanhat kuusimetsät, joita kasvaa etenkin jyrkkien, kallioisten rinteiden juurilla. Reitin pohjoisosien metsissä on myös lehtipuita. Lisäksi järvien rannoilla, teiden varsilla ja asutuksen yhteydessä kasvaa koivuja ja jaloja lehtipuita. Alueella on myös haavan, tervalepän, pihlajan ja raidan kirjomia rantalehtoja, joiden aluskasvillisuudesta löytyy monipuolista lehtolajistoa. Alueen harvat suot ovat pienialaisia korpipainanteita, joista valtaosa on ojitettuja. Vesireitillä elää luontainen uhanalaisen järvitaimenen kanta.

KULTTUURIPIIRTEET

Arvajanreitin alajuoksulla sijaitsevan Arvajanlahden ympäristöstä tunnetaan useita muinaisjäännöksiä. Muinaisjäännökset ovat kivikautisia asuinpaikkoja sekä pronssi- ja rautakautisia röykkiöitä tai kivirakenteita. Alueelta on tehty myös useita irtolöytöjä. Maisema-alueen tuntumassa Isojärven eteläpuolella sijaitsee Päijälän rautakautinen linnavuori, jonka arvellaan olleen käytössä ainakin 1100-luvulla. Arvajanreitti on kuulunut ennen vakituisen asutuksen muodostumista hämäläisten eränkävijöiden nautinta- ja pyyntialueisiin. Alueen muinainen erätalous perustui ennen kaikkea kalastukseen, mutta vesistöjen rannoilla on ollut jo varhain myös pienimuotoista kasviviljelyä.

Varhaisimmat merkinnät Arvajanreitin pysyvästä asutuksesta löytyvät vuoden 1539 Hämeen maakirjasta, jossa mainitaan Hassin kylältä Hassin tila ja Puukkoisista Haljala, Kimola (Kaakko) ja Hujala. Todennäköisimmin kiinteä asutus on vakiintunut alueelle jo 1300-luvulla. Reitinvarren asutus on ollut perinteisesti hajanaista ranta-asutusta, jossa talot ovat sijoittuneet metsän ja pellon rajavyöhykkeille sekä rinteille ja pienten moreenikumpujen päälle. Alueen maisemassa vuorottelevat edelleen vanhat talonpoikaistalot ja entiset torpat pienimuotoisine viljelyksineen. Uudisrakentamista on vähän. Vanha rakennuskanta on hyväkuntoista ja monia rakennuksia on kunnostettu kesäasunnoiksi onnistuneesti. Ranta-alueilla on jonkin verran maisemaan kohta-laisesti istuvaa pienimittakaavaista lomarakentamista.

Maisema-alueen merkittävimpiä kyliä ovat Hassi, kylärakenteeltaan hajanaisempi Arvaja sekä Pälämän lounaisrannalle muodostunut Puukkoinen. Kylien vanhimmat viljelykset ovat sijoittuneet kantatalojen lähelle loivasti kumpuileville rantasavikoille. Pienemmät peltolaikut on raivattu myöhemmin torppien ja pientalojen äärelle. Arvajanreitin ensimmäisiä viljakasveja ovat olleet ruis ja ohra, mutta 1800-luvun lopulta alkaen alueella on viljelty myös kauraa ja vehnää. Lisäksi pelloilla on kasvatettu pellavaa. Alueen peltoala oli suurimmillaan 1960-luvulla.

Arvajanreitin varrella on ollut peltoviljelyn ohella aktiivista karjataloutta, jonka jäljiltä alueella on paikallisesti arvokkaiksi perinnebiotoopeksi määriteltyjä metsälaitumia ja hakamaita. Alueen maatalouselinkeinoja on tukenut vesivoiman ja -väylien tehokas hyötykäyttö. 1800–1900-luvuilla koskien rannoille rakennettiin paljon myllyjä, voimalaitoksia, sahoja ja meijereitä. Vesilaitosten lisäksi koskiin on tehty tukkirännejä ja muita uittorakenteita 1870-luvulta alkaen.

Arvajanreitin maisemat, etenkin järvi- ja koskipaikat, ovat tulleet tunnetuiksi taiteilija Pekka Halosen kansallisromanttisista maalauksista. Halonen vietti vuosina 1916–1933 kesiään Kotakosken lähellä Kivikosken rannalla sijainneessa torpassa. Tuolloin hän maalasi teoksiaan esimerkiksi Kotavuorella. Halosen kuvaamat vanhat myllyt, voimalaitokset ja sahat ovat suurimmaksi osaksi hävinneet maisemasta viimeistään 1970-luvulla, mutta Halosen kesäasunnon pihapiirin rakennukset ovat edelleen jäljellä. Kotakoskella on myös luontopolku.

MAISEMAKUVA

Arvajanreitin maisemakuva on monipuolinen. Maisemassa hahmottuvat jylhät kallioiset metsät sekä rannoilla avautuvat viljelyalueet. Monet alueen lukuisista koskista jäävät suurten puiden ja rantametsien kätköön, mutta paikoin koskialueet muodostavat rantalehtoineen ja vanhoine myllyrakenteineen viehättäviä näkymiä. Järvi- ja viljelymaisemia reunustavat sankat kuusi- ja sekametsät, joiden keskeltä nousevilta jylhäpiirteisiltä kallioalueilta avautuu vaikuttavia näkymiä alueen vesistö- ja viljelymaisemiin.

Alueen asutusmaisema on hyvin säilynyttä. Tiet ja pihapiirit ovat laadukkaasti hoidettuja ja rakennuskanta on edustavaa. Alueen peltolaikut ovat keskimäärin pieniä ja hajanaisia, mutta Puukkoisten eheä viljelymaisema erottuu maisemassa yhtenäisenä ja avoimena alueena. Kylämaiseman keskeinen elementti on vanha Helsingin ja Jyväskylän välinen maantie, joka seuraa vesistöreitin vartta hienosti maastonmuotoja noudatellen.

LÄHDE: Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, VAMA 2021, Suomen Ympäristökeskus.