Pirkanmaan ELY-keskus pyytää lausuntoa Nokian Vesi Oy:n ja Pirkanmaan jätehuolto Oy:n yhteisen Koukkujärven bioratkaisu -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Hankkeessa suunnitellaan Koukkujärven jätevedenpuhdistamoa ja kahta biokaasulaitosta sekä puhdistettavan jäteveden siirtoviemärilinjoja ja puhdistetun jäteveden purkulinjoja purkupaikkoineen. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeen YVA-ohjelmaan ja toteaa seuraavaa.
Maisema ja kulttuuriympäristö -osion nykytilan kuvauksen mukaan suunniteltujen jätevesijohtolinjojen alueelta tunnetaan vain yksi arkeologinen kohde, Kyyniojan silta (muinaisjäännöstunnus 1000017825). Maakuntamuseo toteaa, että päivitettyjen rekisteritietojen perusteella kyseessä on muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös. Vaikutusten arvioinnissa ja suunnittelussa on otettava huomioon myös sillan itäpuolella, kevyen liikenteen polun kohdalla ja sen itäpuolella metsäisessä maastossa kulkeva historiallisesti merkittävän Tammerkoski-Turku ja Tammerkoski-Ulvila -maantien linjauksen käytöstä poistunut osa. Samaa vanhaa tielinjaa (ks. karttaliite) koskevat siirtoviemärilinja 4 sekä purkulinja 3 ja erityisesti purkulinja 5. Historialliseen tielinjaan voi liittyä muinaismuistolain suojaamia käytöstä jääneitä tieosuuksia, kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Purkulinjan 3 varrella sijaitsee lisäksi vuoden 2012 Harjuniityn osayleiskaavan inventoinnissa todettu historiallisen ajan rajamerkki (inventointikohde 3), joka on syytä huomioida hankkeessa.
Vaikutusten arviointi on arkeologisen perinnön osalta tarkoitus laatia käyttäen olemassa olevia inventointeja ja muinaisjäännösrekisterin tietoja. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että käytettävissä olevat tiedot eivät ole riittäviä, koska suurin osa suunnitelluista jätevesireiteistä sijoittuu aikaisemmin tehtyjen inventointien ulkopuolelle. Hankkeen suunnittelu ja sen vaikutusten arviointi edellyttää jäteveden siirtoviemärilinjojen ja puhdistetun jäteveden purkulinjojen arkeologista inventointia lukuun ottamatta Nokian Keskustan yleiskaavan muutosalueen (2010-2012) ja Harjuniityn osayleiskaava-alueen (2012) muinaisjäännösinventointien alueille sijoittuvia linjaosuuksia. Edellä mainitun, Kyyniojan sillan itäpuolella sijaitsevan vanhan maantielinjan osalta inventointia tulee kuitenkin täydentää, mikäli suunnitelmat tulevat koskemaan sen aluetta. Linjat on inventoitava niiltä osin, missä viemäri- ja jätevesijohdot sijoitetaan rakennettujen katu- ja korttelialueiden ulkopuolelle. Alustavan arvion mukaan siirtoviemärilinjojen 1 ja 2 sekä purkulinjojen 2, 3 ja 6 arkeologinen potentiaali on jonkin verran muita linjoja heikompi. Arkeologinen inventointitarve tulee lisätä YVA-ohjelman kohtiin 6.3. ja 6.7. Lisätietoja inventoinnin tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.
Jätevedenpuhdistamon ja biokaasulaitoksen alueelta ei ole tiedossa muuhun kulttuuriympäristöön liittyviä erityisiä arvoja. Sen sijaan siirtoviemärilinjoihin liittyvä pumppaamot sijoittuvat rakennettuun kulttuuriympäristöön ja alueille, joilla on huomioon otettavia mm. kaupunkikuvallisia arvoja. Hankkeen vaikutuksia tulee arvioida myös näiltä osin. Aineistona tulee käyttää valtakunnallisten ja maakunnallisten selvitysten lisäksi Nokian kaupungin rakennettua ympäristöä koskevia selvitysaineistoja.
Vedenalaisen kulttuuriperinnön osalta tulee pyytää lausunto Museovirastolta.