Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa liittyen Lempäälän Hauralassa toteutettavan vesihuoltohankkeen Sukkilan uhrikiven (muinaisjäännösrekisteritunnus 418010018) läheisyyteen sijoittuvasta osasta. Maakuntamuseo on aiemmin antanut vesihuoltohanketta käsittelevän lausunnon diar. 597/2020. Nyt esitetty uusi suunnitelma käsittää kaksi vaihtoehtoista linjausta, joista ensimmäinen kulkisi Hauralantien varressa, tien eteläpuolella, sivuten uhrikiveen liittyvää muinaisjäännösaluerajausta. Vaihtoehtoinen linjaus kiertäisi metsäsaarekkeen, jossa uhrikivi sijaitsee, eteläpuolelta kulkien kuitenkin osan matkaa muinaisjäännösalueen halki.
Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa nyt esitetyistä vaihtoehdoista Hauralantien vartta kulkevan vaihtoehdon olevan parempi arkeologisen kulttuuriperinnön kannalta. Mikäli toteutettavaksi valittaisiin tämä vaihtoehto, tulee vesihuoltolinjauksella toteuttaa ennen sen asennusta arkeologinen koekaivaus. Koekaivauksissa selvitetään kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys linjauksen kohdalla, ja niiden tulosten perusteella maakuntamuseo arvioi mahdollisten jatkotutkimusten (esim. pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) tai linjausmuutosten tarpeen. Koekaivettavan linjauksen sijainti käy ilmi lausunnon liitekartasta 1.
Mikäli toteutettavaksi valittaisiin metsäsaarekkeen eteläpuolitse kiertävä vaihtoehto, tulee vesihuoltolinjausta siirtää mahdollisimman etäälle muinaisjäännösalueen ulkopuolelle. Riittävästä etäisyydestä tulee neuvotella maakuntamuseon kanssa maastokatselmuksen yhteydessä. Maastokatselmuksen järjestämiseksi voitte olla yhteydessä Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Kirsi Luotoon (kirsi.luoto@tampere.fi, p. 040 520 1281). Myös uusi, siirretty linjaus saattaa vaatia arkeologisia tutkimuksia kuten koekaivauksen tai valvontaa.
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä pääsääntöisesti vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Koska kyse on julkisesta hankkeesta, vastaa muinaismuistolain (295/1963) 15 §:n mukaisesti arkeologisesta tutkimuksesta koituvista kustannuksista hankkeen toteuttaja. Ennen töiden aloittamista valitun toimijan tulee vielä hakea Museovirastolta muinaismuistolain (295/1963) 10 §:n mukainen tutkimuslupa, joka on maksullinen (165,00 €, ALV 0%).
Arkeologisen tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena arviointia varten maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi). Arvioinnissa varmistetaan, että selvitys vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Raportti toimitetaan arvioinnin jälkeen Museovirastoon, jossa se tallennetaan sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava tutkimusraportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajan nimiä tai osoitteita. Nämä tiedot voi toimittaa tarvittaessa erikseen. Raportin lisäksi museolle on toimitettava kohteiden sijaintitiedot ja rajaukset digitaalisena paikkatietomuodossa.