Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on aiemmin, saman hankkeen vireilletulovaiheessa antanut lausunnon (4.5.2021, diar. 254/2021), jossa on mm. luonnehdittu alueen rakennuskantaa ja kaupunkikuvaa sekä edellytetty kaava-aineistoihin lisättäväksi perustiedot, luonnehdinta ja valokuvat suunnittelualueen ja lähiympäristön rakennetusta ympäristöstä. Valmisteluvaiheeseen tultaessa aineisto on täydentynyt pyydetysti ja suunnittelualue täsmentynyt. Se käsittää nyt Soppeenmäen pistetalojen pohjoispuolisen viheralueen ja Saurion päiväkodin lisäksi myös näiden kaakkoispuolisen Vihriälän talon ympäristöineen.
Vihriälä on nostettu esiin kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaana kohteena Ylöjärven vuonna 2004 julkaistussa kulttuuriympäristöohjelmassa sekä vuonna 2011 Ylöjärven ydinkeskustan osayleiskaavan muutosta varten laaditussa rakennetun ympäristön selvityksessä: Selvitys historiallisen ajan maisemasta ja rakennetusta kulttuuriympäristöstä, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Selvitystyö Ahola. Selvitysten mukaan Vihriälä on aikoinaan erotettu Mikkolan kantatilasta. Sen päärakennus on peräisin 1800-luvun lopulta ja säilyttänyt hyvin ajan rakentamiselle tyypilliset piirteet ja materiaalit. Rakennusta suositellaan suojeltavaksi. Myös Vihriälän ja sen koillispuolella sijaitsevan Mikkolan talon välillä sijaitseva puukuja on nostettu esiin tärkeänä historiallisena ja kaupunkikuvallisena piirteenä. Edellä mainitut selvitykset tulee lisätä kaavaselostuksen lukuun 1.6. Kyseisessä luvussa on virheellisesti mainittu vuonna 2014 laadittu osayleiskaavan rakennusinventoinnin täydennys, joka on kohdistunut Ylöjärven keskustaa halkovan Vaasantien pohjoispuoliselle alueelle.
Valmisteluvaiheen aineistojen; kaavaluonnoksen ja havainnekuvien; perusteella kaavaratkaisu vaikuttaa huomioivan alueen kaupunkikuvalliset ja rakennushistorialliset arvot pääosin hyvin. Seijantien varteen sijoittuva uusi 8-kerroksinen kerrostalo on kookas, mutta sopeutettu melko onnistuneesti Soppeenmäen nykyisten tornitalojen kokonaisuuteen. Saurion päiväkoti, jolla ei sijaintinsa ja ilmeensä perusteella ole merkittäviä rakennushistoriallisia tai maisemallisia arvoja, on mahdollista korvata nykyistä jonkin verran suuremmalla päiväkotirakennuksella. Vihriälän talon säilyminen on pyritty turvaamaan korttelimerkinnällä Y/s-6, jonka määräys edellyttää säilyttämään päärakennuksen ja puuston. Pirkanmaan maakuntamuseon näkemyksen mukaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle rakennukselle tulee lisäksi osoittaa selkeä purkamisen kieltävä rakennuskohtainen suojelumerkintä. Vihriälän ja Mikkolan väliselle puukujanteelle tulisi lisätä säilytettävä/istutettava puurivi -merkintä.
Kaava mahdollistaa Saurion päiväkodin purkamisen, minkä johdosta 1970-80-lukujen rakentamistapaa edustava rakennus ja yksi kaupunkiympäristön kerrostumista katoaa. Vaikutustenarviointia on näiltä osin vielä syytä täydentää.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa. Ehdotusvaiheen aineisto pyydetään toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseoon lausuntoa varten.