Rakennetun ympäristön kohde Salomäki
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Hämeenkyrö
Kylä:Kyröskoski
Nimi:SalomäkiOsoite:Sepänkatu 13Kohdetyyppi:asuinkiinteistö
Rakennusten lukumäärä:1
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Kiinteistön asuinrakennus kuului alunperin Lehtolan kiinteistöön. Vuokramaalla sijaitseva asuinrakennus myytiin v. 1920. Alueeseen kuului pieni maa-alue ja yksi omenapuu. Lisäksi mökistä käsin piti tehdä päivä viikossa taksvärkkiä "taloon". Taksvärkkitalon nimeä ei mainittu sopimuksessa. Epätäsmällisesti laadittu kauppakirja aiheutti sekaannuksen, minkä johdosta myös lopulta käräjöitiin. Vuonna 1931 asuinrakennus sekä läjä rakennushirsiä myytiin uudelle omistajalle. Vuonna 1936 rakennus myytiin jälleen. Kiinteistö lohkottiin lopulta v. 1952 Alasen talosta.
Rakennus 1: Pienen taksvärkkitorpan asuinrakennuksen perustuksena on betoni. Hirsirunko on vuorattu peiterimoitetuin pystylaudoin ja maalattu punaiseksi. Listoitus on valkoinen. Satulakaton katteena on profiloitu pelti. Mökki rakennettiin alunperin 1800-1900-lukujen vaihteessa. 1940-luvulla se oli kuitenkin niin huonokuntoinen, että se käytännöllisesti katsoen rakennettiin uudelleen. Alunperin vuoraamaton ja maalaamaton, pärekattoinen mökki, uusittiin kauttaaltaan uudestaan asuinkuntoon. 1990-luvulla se kunnostettiin uudelleen lomakäyttöön. Sen itäpäädyssä ollut ikkuna suljettiin. Muut ikkunat vaihdettiin alkuperäisiä kuusiruutuisia ikkunoista jäljitteleviin tehdasvalmisteisiin. Rakennus uudistettiin sekä sisältä että päältä. Alkuperäisiä rakenteita ei enää ole nähtävissä.
Kiinteistö sijaitsee Sepänkatu 13:ssa Lehtolan kiinteistön l. Säipän vaatekaupan eteläpuolella kiinteistön pihapiirin eteläreunalla. Sen pihapiiriin kuuluu edelleen vain yksi omenapuu ja sitä ympäröivä pieni piha-alue. Itäpäädyn kohdalta kulkeva Sepänkatu on korotettu entisen päätyikkunan korkeudelle ja rakennus itse on jäänyt tien penkereen muodostamaan kuoppaan.
Kirjalliset lähteet:Niukko, K. Kyröskoski, Hämeenkyrö. Rakennusinventointi 2001 (osa 1)
Alueet
-
Kunta Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi Avaa Hämeenkyrö
Alaharju Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus