Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellun hakkuualueen läheisyydessä sijaitsee kolme muinaismuistolain suojaamaa kiinteää muinaisjäännöstä Keskinen A, B ja C (muinaisjäännösrekisteritunnus 936010013-936010015). Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Kohteet on merkitty ilmoituksen liitekarttaan asianmukaisesti. Etäisyys tunnettuihin kiinteisiin muinaisjäännöksiin on 30-50 m ja ne sijaitsevat maantien nro 14381 toisella puolella, joten ne eivät vaikuta suoranaisesti hakkuutöihin. Muinaisjäännökset tulee kuitenkin otettaa huomioon kulkureittien ja puun varastoinnin suunnittelussa. Toimenpiteet tulee suunnitella siten, etteivät muinaisjäännökset vahingoitu millään tavalla. Ajolinjat ja puiden varastointi sijoitetaan etäälle suojelukohteista. Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.
Maakuntamuseo toteaa lisäksi, että Museoviraston Lidar-korkeusmallin kuvassa hakkuualueella vaikuttaa sijaitsevan ennestään tuntematon kiinteä muinaisjäännös. Se sijaitsee kuviolla 24.0 ja on mahdollisesti tervahauta tai muu suojeltava rakenne. Pirkanmaan maakuntamuseo tutkija tulee tarkastamaan kohteen luonteen ja suojelustatuksen kesäkuun aikana ja ilmoittaa tarkastuksen tuloksesta ja sen vaatimista toimenpiteistä erikseen.
Yhteydenotto ja lisätietoja saa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijalta (Kreetta Lesell, puh. 040 763 1841, sähköposti kreetta.lesell@tampere.fi).