Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Harjunmajan kiinteistö sijaitsee Sääksmäki - Tarttilan valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella ja Historiallisen Sääksmäen valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Kiinteistön päärakennus on pienikokoinen ja rakennettu todennäköisesti 1900-luvun alkupuolella. Asuinrakennuksen ja tien välissä sijaitsevat vaatimattomat mutta todennäköisesti pihapiirin alkuperäiset liiteri ja pihasauna.
Huittulan yleiskaavassa Harjunmajaa koskee suojelumerkintä s, johon liittyvän määräyksen mukaan ympäristö tulee säilyttää ja vanhaa rakennuskantaa ei saa purkaa ilman pakottavaa syytä. Lisäksi alueen kasvillisuutta ei saa hävittää ja uudisrakentamisen sopeutumiseen ympäristöön tulee kiinnittää erityistä huomiota. Hankkeen tavoitteena on kuitenkin purkaa liiteri ja sauna ja rakentaa niiden paikalle uusi talousrakennus, johon sijoitettaisiin sauna, takkatupa, keittiö- ja kodinhoitotila, wc, kylmiö, verstas sekä varastotilaa. Uusi rakennus sijoittuisi rinteeseen kahteen kerrokseen niin, että kellarikerros olisi osittain maahan kaivettu. Hanke edellyttää myös jonkin verran puuston raivaamista.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että nykyiset piharakennukset sopivat hyvin ympäristöönsä, mutta niillä ei voida katsoa olevan sellaista kulttuurihistoriallista arvoa, että niiden purkaminen ei olisi mahdollista. Uudisrakennus on asuinrakennukseen nähden sangen kookas, mutta se on suunniteltu mahdollisimman hyvin ympäristöönsä sopeutuvaksi. Rakennuspaikka on rehevä ja puustoinen, ja tontin puustoa on tarkoitus vaalia. Näin ollen hankkeen kyläkuvalliset vaikutukset jäävät pienialaisiksi. Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta rakennetun ympäristön arvojen osalta huomautettavaa.
Rakennuspaikalta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kohteita, mutta runsaan sadan metrin päässä niitä on useita. Uusi talousrakennus sijoitetaan purettavan liiterin ja saunan paikalle, joten rakennuspaikan arkeologista potentiaalia voidaan pitää vähäisenä, mutta mahdollisena. Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä tai muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Maakuntamuseo kiittää lupa-aineiston runsaasta kuvamateriaalista ja toteaa, että, mikäli rakennuslupaa haetaan pääpiirteissään poikkeamislupakuvia vastaavalla aineistolla, rakennuslupaa ei ole tarpeen toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.