Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Osoitteessa Hauralantie 198a, 198b ja 200 olevat kiinteistöt sijaitsevat Hauralan historiallisen kylänpaikan alueella (liitekartta 1). Kylänpaikka mainitaan 1500-luvun alun maakirjoissa usean talon käsittävänä kylänä. Yhä asuttuna kohteena kylänpaikka on nk. muu kulttuuriperintökohde. Yhä asuttuihin historiallisiin kylänpaikkoihin voi liittyä maanalaisia, kiinteänä muinaisjäännöksenä pidettäviä rakenteita ja kulttuurikerroksia. Tästä syystä Pirkanmaan maakuntamuseo tulee tekemään taloliittymille maastotarkastuksen keväällä, lumen ja roudan lähdettyä arvioidakseen vesihuoltolinjojen toteuttamiseen liittyvän mahdollisen arkeologisen tutkimustarpeen. Todennäköisesti linjojen kaivutyö tulee vaatimaan arkeologista valvontaa ainakin joiltain osin.
Osoitteessa Hauralantie 200 sijaitsevan kiinteistön vesijohtoliittymän tarkemmasta sijainnista tulee olla yhteydessä maakuntamuseoon sen varmistuttua.