Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Kaava-alueella sijaitsee Härmälän 1980-luvulla rakennettu päiväkoti, ja kaavan tavoitteena on mm. mahdollistaa rakennuksen laajentaminen. Kaavan vaikutusalueella on osa Härmälän suojellusta pientaloalueesta, Härmälän kulttuurihistoriallista arvoa omaava kirkko sekä osa Perkiön puistoa, joka kuuluu Härmälälle ja Rantaperkiölle keskeiseen puistovyöhykkeeseen.
Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta lausunnon (DIAR: 306/2014), jossa maakuntamuseo totesi että hankkeen kulttuuriympäristöön kohdistuviin vaikutuksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että kulttuuriympäristön arvot on huomioitu kaavaluonnoksessa riittävällä tavalla. Maakuntamuseolla ei ole kaavaluonnoksesta huomautettavaa. Mikäli hanke etenee kaavaluonnoksessa esitettyjen pääperiaatteiden mukaisena, kaavaehdotusta ei ole välttämätöntä toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.