Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta. Suunnittelualue sijaitsee Ruoveden kunnassa, Visuveden ja Vuolleniemen alueella. Suunnittelualueen länsiosa käsittää Visuveden taajamakeskuksen pohjoisosan sekä Pusuvuolteen sillan ja sen eteläisen sillanpääalueen. Suunnittelualueen itäosa käsittää koko Vuolleniemen. Suunnittelualueella sijaitsee pääosin asuin- ja lomarakentamista sekä virkistysaluetta. Asemakaavoituksen tavoitteena on tutkia pysyvän asumisen sijoittumista alueelle ja ajantasaistaa Visuveden asemakaavaa.
Suunnittelualueen länsiosassa on voimassa 21.1.1991 hyväksytty Visuveden asemakaava. Alueen itäosassa, Vuolleniemen alueella, ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Vuolleniemen alueelle on laadittu asemakaava vuonna 2012, mutta kaava on kumottu hallinto-oikeuden päätöksellä. Suunnittelualueen läheisyyteen sijoittuu Ruoveden kaikkia rantoja koskeva rantaosayleiskaava. Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 suunnittelualue sijoittuu pääosin taajamatoimintojen alueelle ja osin maaseutualueelle.
Suunnittelualueen eteläosa kuuluu Pirkanmaan maakuntakaavaa varten laaditussa inventoinnissa (2016) maakunnallisesti arvokkaaksi todettuun rakennettuun kulttuuriympäristöön nimeltä Visuveden kulttuurimaisema ja sivuaa sen yhtä rakennuskulttuurin ydinaluetta. Visuveden kylän ja Vuolleniemen alueelle suunnitellun rakentamisen, erityisesti rantojen rakentamisen maisemallisia vaikutuksia mainittuun arvokkaaseen kulttuurimaisemaan tulee kaavan yhteydessä arvioida huolellisesti.
Suunnittelualueen itäosan merkittäviin ominaispiirteisiin kuuluu sahateollisuuden historia. Vuolleniemessä toimi vuosina 1924-1969 toinen Visuvesi Oy:n sahoista, Aimon Saha. Vesistöjen rannoille sijoittuneella sahateollisuudella on ollut merkittävä asema Ruoveden historiassa ja sen yhdyskuntien kehityksessä. Aimon Sahan rakennuskantaan liittyvät kulttuurihistorialliset arvot on huomioitava asemakaavassa.
Vuolleniemen asemakaavan edellistä valmistelua varten laaditun kulttuuri- ja maisemaselvitys (Ramboll Oy 30.4.2012) mukaan suunnittelualueella on kaksi ennen toista maailmansotaa rakennettua arvokasta rakennuskohdetta. Nämä ovat vuonna 1940 rakennettu asuinrakennus pihapiireineen osoitteessa Aimontie 6 ja vuonna 1910 rakennettu Matikkala pihapiireineen osoitteessa Aimontie 32. Molempiin liittyy rakennustaiteellisia, rakennusperinteisiä, historiallisia tai maisemallisia arvoja, jotka on huomioitava kaavassa suojelumerkinnöin. Lisäksi suojelualueella on neljä 1950-luvulla rakennettua asuinrakennusta, selvityksessä rakennuskohteet nro 6 (Aimontie 65), nro 8 (Vuolleniementie 118), nro 9 (Vuolleniementie 138) ja nro 10 (Vuolleniementie 13), joihin liittyy rakennusperinteisiä ja maisemallisia arvoja, ja joiden suojelutavoitteet tulisi tutkia kaavan yhteydessä. Toisen maailmansodan jälkeinen omakotiasutus on yksi alueen ominaispiirteitä ja kuuluu myös maakunnallisesti arvokkaan Visuveden kulttuurimaiseman arvoperusteisiin.
Jotta kaavan vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön voidaan arvioida kattavasti maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n edellyttämällä tavalla, tulee suunnittelualueesta laadittavaan kulttuuriympäristöselvitykseen sisältyä asutushistoriaa ja teollisuushistoriaa sekä rakennuskannan ja maiseman kehitystä kuvaava kokonaistarkastelu alueen historiasta ja sen näkymisestä nykymaisemassa ja rakennuskannassa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että suunnittelualueelta tunnetaan kaksi muinaismuistolain suojaamaa kiinteää muinaisjäännöstä: Vuolleniemen kivikautinen asuinpaikka (mj-tunnus 1000016529) ja Pusunvuolteen historiallisen ajan puolustusvarustukset (mj-tunnus 1000024476). Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Mikäli kaavahankkeen toteuttaminen saattaa tulla koskemaan kiinteää muinaisjäännöstä, tulee siitä neuvotella Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa MML 13 §:n mukaisesti. Muinaisjäännöksen alueelle ja sen suoja-alueelle ei tule osoittaa sellaista maankäyttöä, joka voi olla ristiriidassa muinaismuistolain kanssa. Myös arkeologisten kohteiden ympäristö ja maisema, joilla on merkitystä mm. muinaisjäännösten ymmärrettävyyden kannalta, on otettava suunnittelussa huomioon. Muinaisjäännösten ympärille on pyrittävä varaamaan mahdollisimman laajat rakentamattomat vyöhykkeet.
Suurin osa kaava-alueesta on tarkastettu v. 2010 muinaisjäännösinventoinnissa, jota on täydennetty v. 2011. Uusi asemakaavan muutos- ja laajennusalue on kuitenkin länsiosaltaan laajempi kuin silloinen inventointialue. Tämän vuoksi arkeologista inventointia tulee täydentää ko. laajennuksen osalta. Inventointi voidaan suorittaa vain sulan maan aikana. Tutkimuksessa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita ja muita Museoviraston ohjeita. Lisätietoja täydennysinventoinnin tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.
Kaavaluonnos ja siihen liittyvät selvitykset tulee lähettää Pirkanmaan maakuntamuseoon lausuntoa varten.
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta. Suunnittelualue sijaitsee Ruoveden kunnassa, Visuveden ja Vuolleniemen alueella. Suunnittelualueen länsiosa käsittää Visuveden taajamakeskuksen pohjoisosan sekä Pusuvuolteen sillan ja sen eteläisen sillanpääalueen. Suunnittelualueen itäosa käsittää koko Vuolleniemen. Suunnittelualueella sijaitsee pääosin asuin- ja lomarakentamista sekä virkistysaluetta. Asemakaavoituksen tavoitteena on tutkia pysyvän asumisen sijoittumista alueelle ja ajantasaistaa Visuveden asemakaavaa.Suunnittelualueen länsiosassa on voimassa 21.1.1991 hyväksytty Visuveden asemakaava. Alueen itäosassa, Vuolleniemen alueella, ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Vuolleniemen alueelle on laadittu asemakaava vuonna 2012, mutta kaava on kumottu hallinto-oikeuden päätöksellä. Suunnittelualueen läheisyyteen sijoittuu Ruoveden kaikkia rantoja koskeva rantaosayleiskaava. Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 suunnittelualue sijoittuu pääosin taajamatoimintojen alueelle ja osin maaseutualueelle. Suunnittelualueen eteläosa kuuluu Pirkanmaan maakuntakaavaa varten laaditussa inventoinnissa (2016) maakunnallisesti arvokkaaksi todettuun rakennettuun kulttuuriympäristöön nimeltä Visuveden kulttuurimaisema ja sivuaa sen yhtä rakennuskulttuurin ydinaluetta. Visuveden kylän ja Vuolleniemen alueelle suunnitellun rakentamisen, erityisesti rantojen rakentamisen maisemallisia vaikutuksia mainittuun arvokkaaseen kulttuurimaisemaan tulee kaavan yhteydessä arvioida huolellisesti.Suunnittelualueen itäosan merkittäviin ominaispiirteisiin kuuluu sahateollisuuden historia. Vuolleniemessä toimi vuosina 1924-1969 toinen Visuvesi Oy:n sahoista, Aimon Saha. Vesistöjen rannoille sijoittuneella sahateollisuudella on ollut merkittävä asema Ruoveden historiassa ja sen yhdyskuntien kehityksessä. Aimon Sahan rakennuskantaan liittyvät kulttuurihistorialliset arvot on huomioitava asemakaavassa.Vuolleniemen asemakaavan edellistä valmistelua varten laaditun kulttuuri- ja maisemaselvitys (Ramboll Oy 30.4.2012) mukaan suunnittelualueella on kaksi ennen toista maailmansotaa rakennettua arvokasta rakennuskohdetta. Nämä ovat vuonna 1940 rakennettu asuinrakennus pihapiireineen osoitteessa Aimontie 6 ja vuonna 1910 rakennettu Matikkala pihapiireineen osoitteessa Aimontie 32. Molempiin liittyy rakennustaiteellisia, rakennusperinteisiä, historiallisia tai maisemallisia arvoja, jotka on huomioitava kaavassa suojelumerkinnöin. Lisäksi suojelualueella on neljä 1950-luvulla rakennettua asuinrakennusta, selvityksessä rakennuskohteet nro 6 (Aimontie 65), nro 8 (Vuolleniementie 118), nro 9 (Vuolleniementie 138) ja nro 10 (Vuolleniementie 13), joihin liittyy rakennusperinteisiä ja maisemallisia arvoja, ja joiden suojelutavoitteet tulisi tutkia kaavan yhteydessä. Toisen maailmansodan jälkeinen omakotiasutus on yksi alueen ominaispiirteitä ja kuuluu myös maakunnallisesti arvokkaan Visuveden kulttuurimaiseman arvoperusteisiin. Jotta kaavan vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön voidaan arvioida kattavasti maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n edellyttämällä tavalla, tulee suunnittelualueesta laadittavaan kulttuuriympäristöselvitykseen sisältyä asutushistoriaa ja teollisuushistoriaa sekä rakennuskannan ja maiseman kehitystä kuvaava kokonaistarkastelu alueen historiasta ja sen näkymisestä nykymaisemassa ja rakennuskannassa.Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että suunnittelualueelta tunnetaan kaksi muinaismuistolain suojaamaa kiinteää muinaisjäännöstä: Vuolleniemen kivikautinen asuinpaikka (mj-tunnus 1000016529) ja Pusunvuolteen historiallisen ajan puolustusvarustukset (mj-tunnus 1000024476). Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Mikäli kaavahankkeen toteuttaminen saattaa tulla koskemaan kiinteää muinaisjäännöstä, tulee siitä neuvotella Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa MML 13 §:n mukaisesti. Muinaisjäännöksen alueelle ja sen suoja-alueelle ei tule osoittaa sellaista maankäyttöä, joka voi olla ristiriidassa muinaismuistolain kanssa. Myös arkeologisten kohteiden ympäristö ja maisema, joilla on merkitystä mm. muinaisjäännösten ymmärrettävyyden kannalta, on otettava suunnittelussa huomioon. Muinaisjäännösten ympärille on pyrittävä varaamaan mahdollisimman laajat rakentamattomat vyöhykkeet.Suurin osa kaava-alueesta on tarkastettu v. 2010 muinaisjäännösinventoinnissa, jota on täydennetty v. 2011. Uusi asemakaavan muutos- ja laajennusalue on kuitenkin länsiosaltaan laajempi kuin silloinen inventointialue. Tämän vuoksi arkeologista inventointia tulee täydentää ko. laajennuksen osalta. Inventointi voidaan suorittaa vain sulan maan aikana. Tutkimuksessa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita ja muita Museoviraston ohjeita. Lisätietoja täydennysinventoinnin tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.Kaavaluonnos ja siihen liittyvät selvitykset tulee lähettää Pirkanmaan maakuntamuseoon lausuntoa varten.