Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta kaavahankkeesta. Maakuntamuseo kiittää lausunnon antamiseen saamastaan lisäajasta.
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on lisätä kaksi tai kolme rakennuspaikkaa Asemantien ja Hakoistentien kulmaan sijoittuvalle kiinteistölle sekä tunnistaa alueen rakennetun kulttuuriympäristön ominaispiirteet ja ohjata täydennysrakentaminen alueen ympäristöön sopivaksi. Kaava-alue sijoittuu Tursolan - Rikun maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan, maakunnallisen arvoalueen rakennuskulttuurin ydinalueelle. Kaava-alueella on voimassa vuonna 2013 hyväksytty asemakaava, jossa korttelialuetta koskee /s-merkintä ja tontin vanhoja asuinrakennuksia suojelumerkintä sr-17.
Kaava-alueelta on laadittu tarkempi rakennusinventointi osana aiempaa asemakaavahanketta. Tässä Kangasalan Mäntyveräjän asemakaava-alueen rakennetun ympäristön selvityksessä (Arkinor Oy, 2012) on tunnistettu maakuntakaavan inventoinnin mainitsema arvoaluekokonaisuus nimellä Asematien raitti. Arvoalueen kuvauksen mukaan "Asemantien pohjois- ja Mäntyveräjän kiertoliittymän länsipuolella on nauhamaisena raittina muutamia Sorolan kartanon entisten työläisten pääasiassa 1900-luvun alkuvuosina rakennettuja asuintaloja ja mäkitupia piharakennuksineen sekä yksi niistä sijoitukseltaan ja massaltaan poikkeava hieman isompi huvila." Kuvauksessa mainittu huvila on kaava-alueella sijaitseva Wanavi. Wanavin huvila on rakennettu vuonna 1900 ja pihapiirin toinen asuinrakennus, alun perin todennäköisesti sauna-pakari, 1900-luvun alussa. Lisäksi pihapiirissä sijaitsee muutama vaatimattomampi piharakennus. Inventoinnissa Wanavilla on todettu olevan rakennusperinteistä, asutushistoriallista sekä säilyneeseen rakennus- ja maisemakokonaisuuteen liittyvää kulttuurihistoriallista arvoa. Selvityksen toimenpidesuositusten mukaan pihapiirin vanhin rakennuskanta "tulee edelleen säilyttää ja huoltaa perinteisin materiaalein. Mahdollinen uudisrakentaminen tulee suunnitella ja toteuttaa alisteisesti vanhan asuinrakennuksen, Asemantien raittikatkelman ja maiseman elementtien suhteen." Selvityksen liitekartalla uudisrakentamisen mahdolliset paikat on sijoitettu Asemantien varteen siten, että Wanavin päärakennukseen olisi yhä näköyhteys Asemantieltä. Lisäksi suositellaan säilyttämään kolme Asemantietä reunustavaa puuta.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että Mäntyveräjän asemakaava-alueen rakennetun ympäristön selvitys on yhä ajan tasalla Wanavin kulttuuriympäristöarvojen osalta ja soveltuu käytettäväksi hankkeen selvitysaineistona. Kaavaluonnoksesta on laadittu kaksi vaihtoehtoa, joissa molemmissa suojelumerkinnät ovat nykyisen asemakaavan mukaisia. Nykyinen asemakaava mahdollistaa Asematien varteen yhden uuden pientalotontin rakentamisen, vireillä olevassa kaavassa tutkitaan uusien pihapiirien määrän lisäämistä kahteen tai kolmeen. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että kaava-alueen lähiympäristön rakennuskanta on monikerroksista ja alue lähtökohtaisesti kestää maltillista, alueen ominaispiirteisiin sopeutettua uudisrakentamista. Kaavaluonnoksissa on kiitettävästi huomioitu alueen arvokkaiden rakennusten suojelumerkinnät sekä viherympäristön säilyttäminen. Myös uudisrakentamisen tapaa on pyritty ohjaamaan alueelle tyypilliseen suuntaan.
Haastavammaksi osoittautuu rakennusinventoinnissa merkittäväksi tavoitteeksi nostettu näkymäyhteyden säilyttäminen Asemantieltä Wanavin päärakennukseen, koska Asemantien meluarvot edellyttävät rakennusten sijoittelua siten, että niille muodostuu riittävän hiljaista piha-aluetta. Maakuntamuseo esittää, että uudisrakennusten sijoittelua tutkittaisiin tältä osin vielä tarkemmin. Lähtökohtaisesti Asemantien varren maakunnallisesti arvokkaalle pienasutukselle, johon Wanavikin kuuluu, on ominaista rakennusten kompakti muoto sekä asuin- ja piharakennusten selkeästi erillinen sijoittelu pihapiirissä. Kaavavaihtoehtojen havainnekuvat esittävät juuri tämän tyyppistä rakennusten sijoittelua. Lähtökohtaisesti rakennusalojen tarkempi rajaaminen tällaisen suunnitelman pohjalta voisi mahdollistaa myös riittävän näkymäyhteyden säilyttämisen Asematieltä alueen maakunnallisesti arvokkaalle ja tien varren rakennusten kokonaisuudelle tärkeälle huvilalle. Samalla kuitenkin kaavamääräys me-10 ohjaa rakentamaan Asemantien varteen yhtenäisiä, melulta suojaavia rakenteita, mikä ei noudata arvoalueen nykyistä väljää ja pienimuotoista kaupunkikuvaa. Maakuntamuseo esittää, että meluntorjunnan vaikutuksia tarkastellaan lähemmin ja sen perusteella ratkaistaan, kumpi kaavavaihtoehto todellisuudessa mahdollistaa paremmin alueen väljien näkymien säilyttämisen ja siten kaavan tavoitteena olevan uudisrakentamisen sovittamisen alueen ympäristöön.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa. Kaavaehdotus pyydetään toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseoon lausuntoa varten.