Rakennetun ympäristön kohde Terri
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Kuhmoinen
Nimi:TerriOsoite:Terrisaarten eteläkärkiKohdetyyppi:matkailu
vapaa-aika
Inventointipäivämäärä:20.07.2015
Kulttuurihistorialliset arvot
-
Arvojen perustelu:Yhtenäisenä säilynyt tyypillinen pihapiiri 1960-luvun alusta on Terrisaarten ensimmäinen kiinteistö. Paikallinen historiallinen ja maisemallinen merkitys.
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Terrisaarten eteläkärkeen sijoittuva pihapiiriin kuuluu pienipiirteisiä lamellihirrestä ja laudasta valmistettuja, ruskeaksi maalattuja rakennuksia. Sauna sijoittuu lähelle rantaa. Sen takana on kesäkeittiö ja varastorakennus, asuinrakennus ja aitta sijoittuvat keskemmälle saarta.Historia:Jaakko ja Annika Pihl (Piili) ostivat Kulomäki nimisestä tilasta Terrisaaressa olevan, noin 3400 m2 kokoisen tontin vapaa-ajan asumuksen rakentamista varten. Jämsästä kotoisin oleva pariskunta oli aiemmin omistanut Säkkiniemestä kesäpaikan, joka jouduttiin luovottamaan kunnalle kaapelointityön yhteydessä. Tontille rakennettiin ensin sauna, hieman myöhemmin mökki ja rannassa oleva tavara-aitta. Vuonna 1964 pariskunta osti vielä hehtaarin kokoisen palan saaresta. Vuosikymmenen vaihteessa koottiin valmiina ostettu, hirsirakenteinen makuuaitta mökin viereen.
Kesäkeittiö on tehty 2000-luvun alussa. Kiinteistö on nykyisin pariskunnan kahden tyttären omistuksessa.
Rakennuksia on perusparannettu vuosien aikana ja vanhaa huonokuntoista varastorakennusta ollaan uusimassa uudella varasto- ja kompostikäymälän käsittävällä rakennuksella.