Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta. Hanke sijoittuu Pitkäjärven kylälle, maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön ja Pitkäjärven - Päilahden kulttuurimaiseman maakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Saunarakennusta suunnitellaan Kylänlahden rantaan, osaksi Pitkäjärven raittia ja sen pienasutusta. Maakuntamuseo on ohjannut kyseistä hanketta usein lausunnoin (DIAR: 209/2021, 529/2021, 940/2022 ja 613/2022).
Hankkeen tavoitteena on rakentaa rantaan pienikokoinen, parvella varustettu saunarakennus. Parvi tekee rakennuksesta poikkeuksellisen korkean, mikä erottaa sen ranta-alueen perinteisistä saunarakennuksista. Rakennus on kuitenkin muilta osin kooltaan maltillinen. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, ettei hankkeella ole niin merkittävää vaikutusta Pitkäjärven kylän rakennetun kulttuuriympäristön tai Pitkäjärven-Päilahden maisema-alueen arvoihin, että hanke ei olisi kulttuuriympäristön arvojen osalta hyväksyttävissä.