Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa työmaatilojen sijoittamisesta kivikautiselle asuinpaikalle Kirkko-Aakkula 1 ja 2 (muinaisjäännösrekisteritunnus 211010027). Työmaatilat sijoitettaisiin alueelle kahdeksi vuodeksi. Tekniikka ja työmaatilat tulisivat maan päälle suodatinkankaalla maasta erotettuna. Työmaan jälkeen kopit, mahdolliset mursketasaukset ja suodatinkankaat poistettaisiin. Lausuntopyynnössä ehdotetaan myös, että, mikäli kaivutöitä pitäää tehdä tekniikan tuomiseksi työmaatiloihin, voisi kaivutyöt toteuttaa suoraan hulevesilinjan päälle, jonka alueella on aiemmin tehty arkeologisia tutkimuksia.
Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Alueellinen vastuumuseo on neuvotellut asiasta Museoviraston kanssa ja toteaa, että työmaatilojen sijoittaminen muinaisjäännösalueelle, esitettyyn kohtaan on tässä tapauksessa mahdollista, koska paikka on jo tällä hetkellä käytössä ajoneuvojen pysäköinti- ja kääntymispaikkana ja tehtyjen arkeologisten tutkimusten perusteella tiedetään, että kiinteän muinaisjäännöksen päällä on kyseisessä kohdassa paksu täytemaakerros. Lausuntopyynnössä mainitut toimenpiteet tulee kuitenkin tehdä muinaisjäännöksen suojaamiseksi. Mahdolliset kaivutyöt hulevesilinjan kohdalla, mahdollisen mursketasauskerroksen ja suodatinkankaan poisto sekä alueen maisemointi ja siivoaminen kahden vuoden kuluttua tulee tehdä arkeologin valvonassa sen varmistamiseksi, ettei muinaisjäännös vahingoitu millään tavoin.
Työmaasta vastaavan tulee varmistaa, ettei rakennushankkeen aikana muinaisjäännösalueen maaperään kajota missään tilanteessa ilman lupaa. Mikäli muualle muinaisjäännösalueelle suunnitellaan kaivamista, peittämistä tai muuta kajoamista tai aiemmin kaivetun hulevesilinjan alue tai olemassa oleva pysäköinti- ja kääntymisalue ylitetään, tulee asiasta pyytää maakuntamuseolta etukäteen erillinen lausunto.
Arkeologisessa valvonnassa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Ennen töiden aloittamista valitun toimijan tulee vielä hakea Museovirastolta MML 10 §:n mukainen tutkimuslupa, joka on maksullinen (112 euroa, ALV 0%). Tutkimuksen tekijän tulee toimittaa valvontaraportti digitaalisena Pirkanmaan maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi) ja (luvanvaraiset tutkimukset) Museovirastolle. Maakuntamuseo arvioi muinaisjäännöksiin kajoamattoman kenttätutkimuksen raportin ja pyytää tarvittavat muutokset tekijältä, luvanvaraiset tutkimusraportit arvioi Museovirasto. Arvioinnissa varmistetaan, että tutkimus vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Hyväksytty raportti tallennetaan Museoviraston sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava raportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajien nimiä tai osoitteita. Raportin lisäksi museolle on toimitettava kohteiden sijaintitiedot ja rajaukset paikkatietomuodossa. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta. Tämä lausunto on liitettävä tutkimusta koskevaan tarjouspyyntöön.