Tutkimushanke Kertomus Valkeakosken Linnasaaren kiviröykkiöiden kaivauksesta 1971
TakaisinPerustiedot
-
Kunta:Valkeakoski
Nimi:Kertomus Valkeakosken Linnasaaren kiviröykkiöiden kaivauksesta 1971Hankkeen tyyppi:Kaivaus
Hankkeen lyhyt kuvaus:Valkeakosken historian kirjoittaja maist. Olli Vuorinen piti työnsä takia suotavana, että koetettaisi selvittaä, ovatko Linnasaarella olevat rauniot kansainvaellusajan hautaraunioita, kuten paikan 1923 tarkastanut Ailio arvioi. Tarkastuksessa ~2 .6. 71 tehtiin yhteen raunioista 20x20 cm laajuinen koekuoppa. Samalla kerralla havaittiin, että saaren kivikasoja oli hiljan kaiveltu. Tämän vuoksi saarella päätettiin suorittaa kaivaukset kesällä 1971.Tutkittavaksi valittiin saaren korkeimmalla kohdalla lounaisosassa olevat muita selvemmin näkyvät 3 kumparetta, röykkiöt I-III. Lisäksi tehtiin koekuoppia. Kaikissa röykkiöissä ja myös niissä vaatimattomissa kivikoissa, joihin koekuoppia tehtiin, löydökset olivat samantapaisia: poltettuja ja polttamattomia luita, tulen murentamia kiviä ja jonkunverran hiiliä tai nokea. Tämä viittaa ruoan kypsentämiseen. Lisäksi paljastui tulisija, jossa oli kovasti pidetty tulta. Tämän tulisijan ja seinän raosta löytyi keskiaikainen nuolenkärki. Löydetyt hirsien jäänteet viittaavat puolestaan hirsirakennelmiin.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:Hämeen museo / Esko SarasmoHankkeen alkupvm:23.08.1971Hankkeen loppupvm:13.05.1972
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus
AvaaValkeakoski
Linnosaari Valkeakoski
908010014 hautapaikat
kivirakenteet
puolustusvarustukset
kiinteä muinaisjäännös keskiaikainen
varhaismetallikautinen