Juhani Heinolan metsänkäyttöilmoitukseen viitaten Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa avohakkuun tekemisestä Virtain Rinne-Murtolahden tilalla, että kuviolla 77,1 sijaitsee kiinteä muinaisjäännös Pirkkalanvuoren lounaisjuuri (mj.rek.nro 1000015026). Kyseessä on tervahauta tai hiilimiilu, jonka halkaisija valleineen on n. 7 metriä. Rakenteen vallit ovat varsin matalat. Kiinteä muinaisjäännös ja siihen kuuluva suoja-alue on rauhoitettu muinaismuistolailla. Ennen avohakkuuta kiinteä muinaisjäännös ja suoja-alue on syytä merkitä maastoon huomio-nauhoilla, jotka on hyvä laittaa rakenteen näkyvissä olevista reunoista mitattuna 5 metrin päähän. Mikäli reunojen hahmottaminen ja merkitseminen on hankalaa, ota yhteyttä maakuntamuseon arkeologiin merkitsemisestä sopimiseksi. Muutoin voitte mhy:ssä tässä kohteessa tehdä merkitsemisen.
Hakkuussa käytettävien koneiden ajoreitit tulee suunnitella siten, että muinaisjäännöksen kohdalla ei liikuta työkoneilla eikä sen päälle varastoida puuta. Jos rakenteen päällä kasvaa kaadettavaa puustoa, ne on hyvä poistaa, koska juuristo voi vahingoittaa rakennetta. Puut katkaistaan ja korjataan rakenteen ulkopuolelta käsin. Muinaisjäännöksen alalta ei voi nostaa kantoja eikä maapohjaa laikuteta muinaisjäännöksen kohdalla. Rakenteen alalle ei ole syytä istuttaa uusia taimia. Mikäli tarvitset lisäohjeita asiassa, ota yhteys minuun.