Nimi:
Pälkäne rauniokirkko. Tutkimuskaivaus 27.9.-18.10.2022
Hankkeen lyhyt kuvaus:
Pälkäneen rauniokirkolla tehtiin vuonna 2022 tutkimuskaivaus FT Ulla Moilasen johdolla. Kaivaus oli osa Museokeskus Vapriikin monitieteistä näyttelyhanketta, ja siinä tutkittiin 17 eriasteisesti säilynyttä hautausta. Niiden lisäksi alueella oli ainakin 27 muun yksilön luita rikkoutuneista haudoista. Tutkitut haudat ajoittuvat radiohiiliajoitusten ja vaatetuksen osien perusteella 1200-luvulta 1800-luvun alkuun. Esiin saatiin mahdollisesti myös toistaiseksi vanhin ajoitettu hautaus kohteelta. Aiemmissa kaivauksissa vanhin kirkolta kaivettu hauta on ajoitettu vuosien 1210–1310 välille. Tällä kertaa vanhimman haudan radiohiiliajoitus osui vuosien 1168–1268 välille, joskin haudan todennäköisin ajoitus on OxCal-ohjelmalla tehdyn mallinnuksen perusteella 1200-luvun alkupuolisko. Merkittävänä seikkana saatiin selville, että tiiviisti jopa neljässä kerroksessa päällekkäin sijainneet haudat ajoittuivat kaikki 1200-luvulle, vain yhden vuosisadan ajalle. Palaneiden luiden ajoittumisesta keskiajalle rautakauden sijaan saatiin lisää välillistä todistusaineistoa. Haudoista ja vainajista otettiin myös runsaasti erilaisia näytteitä, joilla selvitetään yksilöiden, yhteisöjen ja ympäristön historiaa.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:
Ulla Moilanen / Museokeskus Vapriikki
Hankkeen alkupvm:
27.09.2022
Hankkeen loppupvm:
18.10.2022