Olette ottaneet yhteyttä Pirkanmaan maakuntamuseoon Vanhatalon tilan (142-417-2-103) vireillä olevan lohkomistoimituksen ja siihen liittyvän rasitetien, ns. traktorin kääntö-/säilytysalueen sekä uudisrakentamissuunnitelmanne johdosta. Lohkomistoimituksen kiireellisyyden johdosta Pirkanmaan maakuntamuseo ottaa tässä kirjeessä kantaa rasitetietä ja traktorin kääntö-/säilytysaluetta koskevaan asiaan. Maakuntamuseo on ollut asian johdosta yhteydessä toimitusinsinööri Kari Hännikäiseen. Museo on esittänyt, että aiemmin aloitetun lohkomistoimituksen jatkamista siirretään vielä. Alla olevat tiedot toimitetaan myös rasitetietä suunnittelevan kiinteistönomistajan tietoon. Asuinrakennuksen ja piharakennuksen uudisrakennussuunnitelmastanne Pirkanmaan maakuntamuseo tulee antamaan vielä erikseen lausunnon.
Kolkon kylän Vanhatalon kiinteistön (143-417-2-103) alueella on Ikaalisten arkeologisten inventointien yhteydessä todettu kiviröykkiöitä ja rakennusten perustuksia. Vuonna 1947 niitä oli yli 20 ja vuonna 2002 tehdyssä viimeisimmässä arkeologisessa tarkastuksessa niistä oli vain osa jäljellä. Tuolloin ei tehty havaintoja esihistoriallisesta kiinteästä muinaisjäännöksestä vaan historiallisen ajan asuinpaikasta. Tarkastuksessa ei selvitetty kuitenkaan tarkemmin sen säilyneisyyttä, laajuutta ja arvoa. Tarkastuksen pohjalta tehtiin liitteenä olevan kartan mukainen alustava rajaus Vanhatalon arkeologisista jäännöksistä ja kohde merkittiin Kyrösjärven rantaosayleiskaavaan SM-kohdemerkinnällä (kiinteä muinaisjäännös, mj.rek.nro 143010020). Nykytietämyksen mukaan kyseessä on historiallisen ajan asuinpaikka tai kylänpaikka, johon saattaa myös liittyä rautakauden asutusmuistoja. Kyseessä on mahdollinen kiinteä muinaisjäännös, jonka tarkkaa maanalaista laajuutta, säilyneisyyttä ja arvoa ei tunneta. Muinaismuistolaki rauhoittaa kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen. Niiden kajoaminen ilman muinaismuistolaissa säädettyä lupaa on kielletty (MML 1 §, 4 §). Rantaosayleiskaavan merkintä velvoittaa lähettämään kohdetta ja sen lähiympäristöä koskevat maankäyttösuunnitelmat lausunnolle museoviranomaiselle, joka arvioi suunnitelmien toteutusmahdollisuuden ja mahdollisten arkeologisten tutkimusten tarpeen.
Vanhatalon arkeologisia jäännöksiä koskevat tiedot eivät ole enää ajan tasalla. Museovirasto on antanut vuonna 2009 aiempaa tarkemmat suojeluohjeet historiallisen ajan kiinteille muinaisjäännöksille. Niiden mukaan keskiaikaan ja uuden ajan alkuun palautuvat kylien tonttimaat saattavat olla muinaismuistolain tarkoittamia rauhoituskohteita. Tästä syystä ja koska kohteeseen suunnitellaan muuttuvaa maankäyttöä (rasitetie, uudisrakentaminen), suunnitelmien johdosta tulee tehdä ennen tien rakentamista ja uudisrakentamista koskevan lupapäätöksen tekemistä arkeologiset tutkimukset. Niissä selvitetään, sijaitseeko rakennettavaksi tai muutettavaksi suunnitelluilla alueilla kiinteää muinaisjäännöstä. Selvityksessä tulee tehdä maastoon riittävästi koekuoppia tai –kaistoja sekä tehdä asianmukainen historiallisten karttojen tarkastelu.
Koska kyse on yksityisten kiinteistönomistajien pienehköistä maankäyttöhankkeista, tutkimukset voi tehdä Museoviraston koekaivausryhmä valtion rahoituksella. Tutkimuksen tuloksen perusteella museoviranomainen ratkaisee sen, voiko suunnitelman toteuttaa alun perin esitetyllä tavalla, tuleeko hankkeen paikkaa vielä siirtää ja tarvitaanko vielä jatkotutkimuksia kuten pelastuskaivauksia. Arkeologisia selvityksiä voidaan tehdä luotettavasti vain lumettomana ja roudattomana ajankohtana.
Maakuntamuseo on rasitetien ja pellolle suunnitellun traktorin kääntöalueen/säilytyspaikan sekä rakentamissuunnitelmanne johdosta alustavasti tiedustellut Museoviraston arkeologisilta kenttäpalveluilta tutkimuksen mahdollisuutta joko kuluvana syksynä tai ensi keväänä. Mikäli sääolosuhteet sallivat (lumeton, roudaton maapohja), tutkimukset (tai ainakin osa alueesta) saattaa olla mahdollista tehdä vielä syksyllä. Tutkimusajankohdan ratkaisee kuitenkin Museovirasto, jolle maakuntamuseo on toimittanut asiaa koskevan aineiston. Asiasta on keskusteltu tutkija Jan-Erik Nymanin kanssa (p. 040-1286204). Maankäyttäjien (rasitetie, uudisrakennussuunnitelma) tulee olla suoraan yhteydessä Museovirastoon tutkimusajankohdasta.
Rakennetun kulttuuriympäristön ja maiseman näkökulmasta esitetyllä maatalouskäyttöön tarkoitetulla tiellä ja kääntö-/säilytysalueella ei ole merkittävää haitallista vaikutusta. Maakuntamuseo ottaa erikseen kantaa rakennetun ja arkeologisen kulttuuriympäristön osalta uudisrakennussuunnitelmaan. Sitä koskeva lupahakemus tulee lähettää lausuntoa varten maakuntamuseoon. Lisätietoja asiassa antavat tutkijat Ulla Lähdesmäki (arkeologinen kulttuuriperintö, 040-5201281) ja Hannele Kuitunen (rakennettu kulttuuriympäristö, 050-3023458).