Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainittuun hankkeeseen. Maakuntamuseo on aiemmin antanut samaan tonttiin liittyen ennakkolausunnon (30.4.2021, diar. 236/2021) sekä lausunnon saman kaavahankkeen vireilletulovaiheessa (17.1.2022, 928/2021). Lausunnoissa on tuotu esiin Nokian uimahallin kulttuurihistorialliset, arkkitehtoniset ja kaupunkikuvalliset arvot sekä edellytetty niistä johtuen tutkittavaksi uimahallin korvaamisen rinnalla myös uimahallin kokonaan tai osittain säilyttävät vaihtoehdot. Tutustuttuaan kaavan luonnosvaiheen aineistoon Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Uimahallin säilyttämistä tai säilyttämismahdollisuuksien tutkimista ei ole nostettu kaavan tavoitteisiin. Kaavan tavoitteeksi on käynnistymisvaiheessa määritelty: tutkia alueen käyttötarkoituksen muuttamista sellaiseksi, että se mahdollistaa asuinrakentamisen alueella ja nostaa alueen rakennusoikeutta. Luonnosvaiheen kaavaselostukseen on lisätty ennakkovaikutusten arviointitaulukko, jossa on kartoitettu eri vaihtoehtoja tontin käytölle, joko korjaamalla nykyinen uimahalli tai muuttamalla sen käyttötarkoitusta kokonaan tai osittain sekä tutkittu muita mahdollisia sijoituspaikkoja uimahallille. Vaihtoehtotarkastelu on hyvin kevyt ja sen perusteella kaavaluonnos on tehty vain vaihtoehdosta, jossa uimahalli puretaan ja tontin käyttötarkoitus muutetaan asumiselle.
Pirkanmaan maakuntamuseo pitää erittäin valitettavana, että vaihtoehtoja ei ole tutkittu perusteellisemmin, ja että kaavaluonnos on tehty vain yhdestä, uimahallin purkamiseen johtavasta vaihtoehdosta. Maakuntamuseo katsoo, että vaihtoehtotarkastelua tulee vielä syventää erityisesti uimahallin osittaisen säilyttämisen ja uudiskäytön osalta. Ilahduttavana on pidettävä, että uimahallin edustalla, takapihalla ja aulassa sijaitsevat taideteokset on kaavaselostuksessa huomioitu ja mikäli nykyinen uimahalli puretaan, on teoksille tavoitteena löytää paikat uuden uimahallin suunnitelmassa.
Kaavaluonnoksessa uimahallin tontti on osoitettu asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (AL). Rakennusoikeus on 13 000 kerrosneliötä ja kerrosluku 6-12. Lisäksi on mahdollista maanalaisen pysäköinnin rakentaminen. Tontin itäpuolelle on osoitettu pieni puistoalue ja pysäköintialue. Pirkanmaan maakuntamuseon näkemyksen mukaan rakentaminen vaikuttaa sekä rakennusoikeiden että kerrosluvun osalta erittäin massiiviselta. Valtaosa Välikadun liike- ja asuinrakennuksista on 1-3 kerroksisia. Lähikortteleissa rakentaminen on pääasiassa 1-6 kerroksista. Tästä linjasta poikkeavat ainoastaan muutamat viimeisen kymmenen vuoden aikana keskusta-alueelle toteutetut 9-13 kerroksiset uudisrakennukset, joita ei ole sovitettu ympäröivään rakentamisen tapaan, vaan ne poikkeavat siitä merkittävästi. Aineistoon ei sisälly havainnekuvia, joiden perusteella voisi arvioida millaisia vaikutuksia uimahallin tontin uudisrakentamisella on Nokian keskustaan, keskustan pääkadun Välikadun ilmeeseen tai pohjoispuoliseen Poutunpuistoon. Aineistoa tuleekin täydentää asianmukaisilla havainnekuvilla tai valokuvasovitteilla.
Kaavaselostuksen vaikutustenarviointia tulee havainnekuvien perusteella täydentää, sillä uimahallin korvautumisella 6-12 kerroksisilla asuinkerrostaloilla on väistämättä erittäin suuri vaikutus Nokian keskustan kaupunkikuvaan. Nokian keskustavisio ei ole maankäyttö- ja rakennuslain mukainen oikeusvaikutteinen suunnitelma, jonka noudattamiseen kaavaratkaisussa tai sen vaikutustenarvioinnissa olisi mahdollista viitata. Myös mahdollinen uimahallin purkaminen ja sen myötä tapahtuva arvojen menetys tulee tuoda esiin vaikutustenarvioinnissa.
Kaava-aineistoa tulee vielä kehittää yllä kuvatun mukaisesti paremmin alueen kaupunkikuva ja kulttuurihistorialliset arvot huomioon ottaviksi. Kaavaehdotus liiteaineistoineen pyydetään toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseolle lausuntoa varten.