Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeen aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Suunnittelualue sijaitsee Toijalan taajamassa, lähellä Toijalan rautatieasemaa Valtatien ja Holkerintien kulmauksessa. Alueella sijaitsee Toijalan S-Market sekä Metsolanpuisto. Kaavamuutoksen tarkoituksena on laajentaa liikerakennusten korttelialuetta 1221 (KM) puistoalueelle (VP) ja mahdollistaa kaupan laajeneminen.
Kaavan suunnittelualueella ei sijaitse ennestään tunnettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita kohteita. Kaava-alueen länsiosassa/-rajalla on kulkenut historiallisen Hiidentien linjaus. Tielinjaus on tällä kohtaa täysin modernin rakentamisen alla, eikä historialliseen tiehen liittyviä, arkeologisesti merkityksellisiä kerrostumia tai rakenteita ole todennäköisesti säilynyt. Maininta historiallisesta tielinjasta ja luonnehdinta sen nykytilasta tulee kuitenkin sisällyttää alueen lähtötietojen kuvauksen yhteyteen.
Kaavan suunnittelualuetta koskevat seuraavat arkeologiset tutkimukset: Toijala, Arkeologinen perusinventointi 1998 ja Akaan historiallisen ajan asuinpaikkojen arkistoinventointi 2021. Tutkimukset tulee mainita kaavaselostuksessa. Kaava-alue on pieni, lähes kauttaaltaan rakennettu ja sen arkeologinen potentiaali vähäinen. Näin ollen tarvetta arkeologisen inventoinnin tekemiselle ei ole.
Suunnittelualue ei sijoitu rakennetun ympäristön tai maiseman arvoalueille, mutta sen läheisyydessä sijaitsee useita paikallisesti arvokkaita rakennetun ympäristön alueita ja kohteita sekä Toijalan aseman ympäristön ja asuinalueen maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö. Hankkeen kuluessa arvioidaan sen kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön kohdistuvat vaikutukset.
Muilta osin maakuntamuseolla ei ole OAS:sta huomautettavaa.