Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Hanke sijoittuu Tyrisevän-Teristen maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan, avoimelle peltoalueelle lähelle metsän reunaa. Hankkeen tavoitteena on sijoittaa konttimallinen akkuvarasto Tarttilan sähköaseman läheisyyteen turvaamaan sähkönjakelua erityisesti häiriötilanteissa. Akkuvaraston seinät ovat avattavaa huolto-ovea, mistä syystä kontin verhoilu ei ole mahdollista, mutta julkisivupiirroksissa konttia on pyritty sopeuttamaan ympäristöönsä harjakaton avulla. Asemapiirroksen mukaan kontin ympärille istutettaisiin suojapuustoa. Rakennuksen väri olisi tumma harmaa.
Tarttilan sähköasema sijaitsee Tyrisevän-Teristen maakunnallisesti arvokkaan kulttuurimaiseman alueella, mistä syystä akkuvaraston sijoittaminen on haastavaa. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että avoin peltomaisema ei ole paras mahdollinen ratkaisu suurikokoisen kontin sijoittamiseen. Tässä tapauksessa ratkaisu on kuitenkin hyväksyttävissä, mutta akkukontin maisemallisia vaikutuksia tulee pyrkiä pehmentämään suojakasvuston avulla, mikä suunnitelmissa olikin asianmukaisesti huomioitu. Valittavan kasvillisuuden tulee koostua alueelle tyypillisistä, siellä luonnonvaraisenakin kasvavista lajeista ja oltava istutettaessa riittävän suurikokoisia tai nopeasti kasvavia.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että suunnittelualueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita kulttuuriperintökohteita. Aluetta ei kuitenkaan ole aikaisemmin arkeologisesti tutkittu. Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).