Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa koskien suunniteltua Elenian sähköverkon maakaapelointia Ylöjärvellä Mutalan, Kyöstilän ja Ylisen alueella. Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun kartta-aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Suunnitellut kaapelireitit eivät sijoitu selvityksissä todetuille valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäville rakennetun ympäristön tai maiseman arvoalueille. Alueella on kuitenkin oletettavasti paikallisesti merkittäviä viljeltyjä peltomaisemia ja niihin liittyviä tilakeskuksia sekä mm. kultuurihistoriallisesti arvokas entinen Voionmaan opisto. Kaapeloinnin yhteydessä maanpäälle tulevat rakenteet, kuten puistomuuntamot, tulee sijoittaa siten, että niiden maisemallinen vaikutus jää mahdollisimman pieneksi. Muuntamot tulee sijoittaa olevan puuston suojaan tai rakennusten läheisyyteen, pihapiirin reunalle, ei avoimeen peltomaisemaan. Suunnittelualueella näin näyttääkin toimitun.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että suunnittelualueella sijaitsee yksi tunnettu kiinteä muinaisjäännös, Kyöstilän mylly (mj-tunnus 1000018048). Kohde on huomiotu suunnitelmissa siirtämällä kaapelilinjaa pohjoisemmaksi, jolloin sillä ei ole vaikutusta muinaisjäännökseen. Kaapelilinja on sijoitettu pääosin teiden viereen, muutamilla alueilla rakentamattomalle alueelle, kuten pelloille. Nämä alueet eivät ole arkeologisesti potentiaalisia, joten linjojen arkeologista inventointia ei edellytetä.
Maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.