Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Suunniteltujen hakkuiden alueella ja läheisyydessä, kuvion 72.0 kohdalla ja länsipuolella, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös Sysikuoppamäki (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000014033, liitekartta 1). Korkealla sekametsää kasvavalla mäellä, mäen rinteessä on ainakin 5 kuoppaa, jotka luultavasti ovat nauriskuoppia (liitekartta 2). Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §).
Muinaisjäännös tulee ottaa huomioon muinaismuistolain edellyttämällä tavalla metsänhakkuussa. Nauriskuopat on merkittävä maastoon ennen harvennushakkuun alkua, ja tieto kohteen sijainnista on oltava kaikkien hakkuualueella toimivien tiedossa. Jos maastokatselmus kohteen tunnistamiseksi/paikantamiseksi ja merkintä arkeologin toimesta on tarpeen, ottakaa yhteyttä hyvissä ajoin Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luotoon (p. 0405201281, kirsi.luoto@tampere.fi).
Hakkuu tulee tehdä kantavan maan aikana. Harvennuksen yhteydessä kaikki muinaisjäännösrakenteiden päällä ja välittömässä läheisyydessä kasvavat puut suositellaan poistettaviksi. Muinaisjäännösalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa kuitenkaan liikkua työkoneella, vaan hakkuu on tehtävä mieluiten metsurityönä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee hakkuu tehdä koneellisesti niin, ettei koneella ajeta kahta metriä lähemmäs nauriskuoppia. Kaadettujen puiden kantoja ei saa poistaa muinaisjäännösalueelta tai viittä metriä lähempää nauriskuopan näkyvistä reunoista. Hakkuutähteet on korjattava pois muinaisjäännöksen päältä. Alueen ajolinjat sekä puiden ja hakojen varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.
Lisätietoja saa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijalta (Kirsi Luoto, puh. 0405201281, sähköposti kirsi.luoto@tampere.fi).