Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on antanut lausunnon (DIAR: 829/2022) kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lausunnossaan maakuntamuseo toi esiin kaava-alueen rakennetun kulttuuriympäristön arvot sekä selvitystarpeen.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut asemakaavahankkeen luonnosvaiheen aineistoihin ja toteaa, että Koskikaran liikekeskuksen inventointitietoja on vielä syytä täydentää. Nyt Koskikaraa on arvioitu ensisijassa osana Valkeakosken keskustan maakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä ja lisäksi kohteen kuvailutiedot ovat puutteelliset. Koskikaran ulkoasua ja keskusaulaa olisi syytä kuvailla tarkemmin ja tuoda ilmi niiden keskeiset ominaispiirteet. Rakennuksesta ja aulasta olisi myös syytä olla valokuvat eri suunnista.
Kaavakartalle on merkitty liikekeskuksen valokatteisen aulan säilyttämiseen kannustava kaavamerkintä, mutta muilta osin kartalla ei ole huomioitu kulttuuriympäristön arvoja. Pirkanmaan maakuntamuseo voi ottaa tarkemmin kantaa kaavan sisältöön vasta selvitysaineiston täydennyttyä, mutta esittää kaavaan lisättäväksi ainakin merkintää, joka korostaisi kaava-alueen sijoittumista kulttuuriympäristön arvojen ja kaupunkikuvan osalta merkittävälle paikalle.
Kaavaehdotus pyydetään toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseoon lausuntoa varten. Selvitysaineiston täydentämisestä voi tarvittaessa olla yhteydessä Pirkanmaan maakuntamuseon rakennustutkijaan Miinu Mäkelään (miinu.makela@tampere.fi).