Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Sastamalan Karkun taajamaan, osoitteeseen Lestitehtaantie 27-31 sijoittuvasta hankkeesta, jonka tarkoitus on uuden tieyhteyden rakentaminen Hörssintieltä tontille 790-434-3-67. Sastamalan kaupungingeodeetti on laatinut luonnoksen uudesta tielinjasta. Tulevan tiealueen leveys ojineen on noin 5-6 metriä. Maakuntamuseo on aiemmin (23.03.2021 DIAR: 145/2021) lausunut tielinjavaihtoehdosta, joka sijoittuisi pohjoisemmaksi, pääosin kiinteän muinaisjäännöksen alueelle. Kyseessä on rautakautinen polttokenttäkalmisto ja asuinpaikka Louhilinna-Kotiranta (mj-rekisteritunnus 912010032). Tutustuttuaan uuteen suunnitelmaluonnokseen ja saamiinsa lisätietoihin maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Esitetty uusi tielinjaus huomioi alueen arkeologisen kulttuuriperinnön huomattavasti edellistä suunnitelmaa paremmin. Ainoastaan linjan itäpäässä, tontin 790-434-3-67 alueella tien rakentaminen saattaa tulla koskemaan kiinteää muinaisjäännöstä. Muinaisjäännöksen tarkkoja maanalaisia rajoja ei ole kattavasti selvitetty. Tämän vuoksi hankkeeseen liittyvät maansiirto- ja kaivutyöt ko. tontin länsiosassa tulee suorittaa arkeologin valvonnassa. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (MML 14 §).
Arkeologisen valvonnan järjestämisestä on otettava yhteys Pirkanmaan maakuntamuseoon hyvissä ajoin, vähintään 1 kk ennen töiden aloitusta. Hankkeen mahdolliset tarkemmat suunnitelmat pyydetään lähettämään maakuntamuseolle. Mahdollisista suunnitelmamuutoksista tulee neuvotella maakuntamuseon kanssa. Kaikista muinaisjäännösaluetta koskevista maankäyttösuunnitelmista on pyydettävä hyvissä ajoin lausunto. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §).
Uusi tieyhteys sijoittuu kapean peltomaiseman metsittyneeseen reunaan, maiseman rajapintaan. Maisemavaikutukset alueen valtakunnallisiin rakennetun kulttuuriympäristön arvoihin, Karkun taajama, sekä valtakunnallisiin maisema-arvoihin, Rautaveden kulttuurimaisema, jäävät vähäisiksi. Maiseman ja rakennetun ympäristön osalta hankkeeseen ei ole huomautettavaa.