Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Välittömästi suunnitellun hakkuualueen luoteispuolella sijaitsee kulttuuriperintökohde, Iso-Röyhiön/Alaskylän historiallinen kylänpaikka (mj-tunnus 1000036751). Metsäkuvion 227.0 pohjoisosassa, mäen laella sijaitsee kulttuuriperintökohteeseen kuuluva kellarin jäännös, joka on merkitty oheiseen karttaliitteeseen punaisella ympyrällä.
Hakkuut on pyrittävä toteuttamaan siten, ettei historiallisen rakenteen jäännös vahingoitu. Kohteen ympärille on suositeltavaa varata noin 2 m leveä suojavyöhyke, jolla ei liikuta metsäkoneilla. Kellarin päällä ja välittömässä läheisyydessä kasvavat puut suositellaan poistamaan. Jos metsätöiden suunnittelun tai toteuttamisen yhteydessä havaitaan muita mahdollisia arkeologisia kohteita, kuten kiviröykkiöitä, kivilatomuksia, muita kivirakenteita tai arviolta sadan vuoden ikäisiä kuoppia, tulee niistä ilmoittaa viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 §).