Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Tutustuttuaan hankkeen aineistoon alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Arkeologinen kulttuuriperintö
Suunnittelualueen keskiosassa (kaapelisuunnitelman karttalehti 2), Soukontien länsipuolella uimarannalle vievän sivutien eteläreunaan suunniteltu kaapelilinja kulkee n. 100 m matkalla muinaismuistolain rauhoittaman kiinteän muinaisjäännöksen alueella. Kyseessä on rautakautisen röykkiö- ja polttokenttäkalmiston Rantavainionmäki (mj-tunnus 912010007) pääalue, jolta tunnetaan lisäksi historiallisen ajan kivirakenteita. Tiedossa oleva muinaisjäännösalueen rajaus on merkitty lausuntopyynnön liitekarttoihin.
Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Maakuntamuseo esittää ko. kaapelilinjan siirtämistä muinaisjäännösalueen ulkopuolelle. Mikäli tämä ei ole jostain perustellusta syystä mahdollista, suunnitelman toteutusmahdollisuuksien arviointi ko. muinaisjäännösalueen osalta vaatii kaapelilinjan tutkimista tarkkuusinventoinnin menetelmin, joihin kuuluu mm. mahdollisimman kattava, systemaattinen koekuopitus ja lähinnä tienreunaa olevien maanpäällisten kivirakenteiden, kuten röykkiöiden, kartoitus. Tutkimuksessa on otettava huomioon muinaisjäännöksen mahdollinen jatkuminen tiedossa olevan rajauksen länsipuolelle.
Tarkkuusinventoinnissa selvitetään, onko suunnitellun kaapelilinjan kohdalla maanalaista tai -päällistä kiinteää muinaisjäännöstä ja mikä on sen säilyneisyys. Tutkimustulosten perusteella maakuntamuseo arvioi mahdollisten jatkotutkimusten (esim. pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) ja MML 11 §:n mukaisen kajoamisluvan tai linjausmuutosten tarpeen. Tarkkuusinventointi ei ole tarpeellinen, jos kaapelikaivanto voidaan sijoittaa kokonaan tien ajoradalle. Tällöin kaivutyöt tulee kuitenkin suorittaa arkeologin valvonnassa ja on varauduttava tierakenteiden alaisen muinaisjäännöksen löytymisen mahdollisuuteen. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (MML 14 §). Ilmajohtolinjaan purkamiseen mahdollisesti liittyvät kaivutyöt muinaisjäännösalueella tulee myös suorittaa arkeologin valvonnassa.
Etelämpänä Soukontien länsipuolella, Helaakedon kohdalla, suunniteltu kaapelilinja kulkee Rantavainionmäen (912010007) kalmiston toisen, pienemmän osa-alueen viereisellä pellonreunalla. Koska rautakautisiin röykkiöihin voi liittyä maanalaista kalmistoa tai asuinpaikka ja linjan etäisyys muinaisjäännöksen rajaan on vain 5 m, maakuntamuseo esittää, että linjan kaivaminen ko. kohdassa tehdään arkeologin valvonnassa oheisen liitekartan 1 mukaisesti.
Suunnittelualueen eteläosassa (suunnitelman karttalehdet 1 ja 2) sijaitsee laaja Evon historiallinen asuinpaikka/kylänpaikka (1000021196), joka on merkitty lausuntopyynnön liitekarttaan ruskealla viivoituksella. Eko on yksi alueen vanhimmista ja suurimmista kylistä. Se mainitaan arkistolähteissä vuodesta 1426 lähtien, ja 1500-luvun alkupuolella siihen kuului 13 taloa. Museoviraston ohjeen mukaan kylätontin autioituneet eli rakentamattomat osat (esim. pelloksi tai joutomaaksi muuttuneet tai metsittyneet osat) ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, joita koskee muinaismuistolain rauhoitus. Yksi tällainen alue sijaitsee pellolla kylänpaikan pohjoisosassa, Soukontien länsipuolella, ilmajohtolinjan molemmin puolin, missä 1700-luvun kartan mukaan on sijainnut kaksi kylän talotonttia. Alueelle on suunniteltu tiensuuntaisesti kaapelilinja. Sen toteutusmahdollisuuksien arviointi muinaismuistolain näkökulmasta vaatii liitekarttaan 2 merkityn linjaosuuden tutkimista tarkkuusinventoinnin yhteydessä mahdollisimman kattavalla systemaattisella koekuopituksella. Ilmajohtolinjaan purkamiseen mahdollisesti liittyvät kaivutyöt ko. alueella, inventoitavan linjaosuuden vieressä, tulee suorittaa arkeologin valvonnassa.
Myös kylänpaikan muihin osiin voi liittyä muinaismuistolain rauhoittamia tai muita huomioonotettavia maanalaisia rakenteita tai kerrostumia. Tämän vuoksi maakuntamuseo esittää arkeologisen tarkkuusinventoinnin suorittamista myös muilla kylänpaikan alueelle sijoittuvilla kaapelireiteillä. Inventointi ei ole tarpeellinen niillä linjaosuuksilla, jotka sijoittuvat tien ajoradan reunaan tai sisäluiskaan; kaivutöiden valvonta voi kuitenkin olla tarpeellinen. Maakuntamuseo määrittelee arkeologisen valvonnan tarpeen/laajuuden tarkemmin inventointiraportin perusteella.
Työhankkeeseen liittyvistä muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Ennen töiden aloittamista valitun toimijan tulee vielä hakea Museovirastolta MML 10 §:n mukainen tutkimuslupa, joka on maksullinen.
Mahdolliset arkeologisia kohteita ja niiden lähiympäristöä koskevat suunnitelmamuutokset on lähetettävä maakuntamuseolle jatkolausuntoa varten.
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Inventoinnin tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena arviointia varten Museovirastoon ja Pirkanmaan maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi). Arvioinnissa varmistetaan, että tutkimus vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Raportti tallennetaan arvioinnin jälkeen Museoviraston sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava raportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajien nimiä tai osoitteita. Raportin lisäksi museolle on toimitettava kohteiden sijaintitiedot ja rajaukset paikkatietomuodossa. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta. Tämä lausunto on liitettävä tutkimusta koskevaan tarjouspyyntöön.
Maisema ja rakennettu kulttuuriympäristö
Hanke sijoittuu valtakunnallisesti arvokkaan Rautaveden kulttuurimaiseman alueelle (Pirkanmaa, Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, VAMA 2021 / Ympäristöministeriö ja Syke 2021). Hankkeessa puretaan suunnittelualueelta ilmajohtoa ja kaivetaan uutta maakaapelilinjaa. Osa verkosta toteutetaan edelleen ilmajohtona, mihin liittyen vaihdetaan pylväitä ja osittain niiden paikkoja. Kaapelireitti noudattaa enimmäkseen tielinjoja sekä pellon ja metsän reunoja. Hankealueelle sijoitetaan kaksi uutta puistomuuntamoa.
Osoitteessa Evontie 116 uusi puistomuuntamo sijoittuisi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Evon mäkitupalaisalueen rajauksen sisäpuolelle. Lisäksi muuntamopaikan lähellä sijaitsee toinen kulttuurihistoriallisesti arvokas alue, Evon kantatalot, johon lukeutuvat paikallisesti arvokkaiksi todetut Junnilanmäen, Kutin ja Nikkilän pihapiirit. Aiottu sijoituspaikka on pihapiirien välistä avointa niittymäistä maisematilaa, joka liittyy tien eteläpuoliseen laajaan viljelyaukeaan. Maakuntamuseo esittää tutkittavaksi, voisiko muuntajan sijoittaa huomaamattomampaan paikkaan esim. Soukontien ja Evontien risteyksen pohjoispuolelle, jossa sijaitsee liikennemerkkejä. Osoitteeseen Soukontie 108 sijoitettavaksi esitetty puistomuuntamo on sijoitettu Soukontieltä tontille johtavan ajotien risteykseen puuston sekaan. Sen sijainnista maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa.