Alue Valakka
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Kuhmoinen
Kylä:Anttula
Nimi:ValakkaAluetyyppi:muu
Arvojen perustelu:Paikallisesti arvokas.
Tekstitiedot
-
Kuvaus:Valakan saari sijoittuu Sarvisalon kaakkoispuolelle ja Vähä-Aitasalon pohjoispuolelle. Saareen sijoittuu yksi kiinteistö, jonka rakennuskanta on 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä 1990-luvulle.
Valakka tarkoittaa hevosta, joten onkin mahdollista, että saarta on käytetty laidunnukseen. Saari on aikoinaan kuulunut Sarvisalon tilalle.
Valakan saari on myyty 1910-luvulla ykistyiselle huvilasaareksi. Omistajan mukaan rakennus on valmsitunut kuitenkin 1930-luvulla.
Lisätiedot:Tiedot kopioitu Kioski järjestelmästä.
Rakennettu ympäristö
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi Avaa Kuhmoinen
Valakkasaari Valakkasaaren eteläosa matkailu
vapaa-aika
Tutkimushankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm Avaa Päijänteen saaristoinventointi 2015 Kuhmoinen
Rakennusinventointi
01.06.2015 31.10.2015