Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Tampereen Vuoreksen Västinginmäen asemakaavan nro 8587 alueelle suunnitellaan uutta asuinaluetta. Suunnittelualueella on vanhaa talousmetsää ja peltoa. Särkijärven rannassa, kaavan vaikutusalueella, sijaitsee asuin- ja lomarakennuksia. Asemakaavan laatimista ohjaa Vuoreksen osayleiskaava.
Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta lausunnon (diar. 65/2015) vuonna 2015. Tämän jälkeen kaava-alueen rajaus on tarkentunut. Aiemmassa lausunnossaan maakuntamuseo totesi, että kaava-alueelta on laadittu Vuoreksen osayleiskaavan yhteydessä kulttuuriympäristöselvitys ja että kaava-alueella ei ole sellaisia rakennetun kulttuuriympäristön tai maiseman erityisarvoja, jotka tulisi huomioida asemakaavaa laadittaessa. Lisäksi maakuntamuseo totesi, että hankkeeseen ei liity tältä osin lisäselvitystarpeita. Kaava-alueen rajauksen muutos ei johda tältä osin uusiin selvitystarpeisiin.
Asemakaava-alueelle on tehty arkeologinen inventointi vuonna 2014 (Tampere Vuores Västinginmäki. Yleisuunnitelman nro 1059 arkeologinen inventointi/Kulttuuriympärstöpalvelut Heiskanen & Luoto 2014). Kaava-alueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kulttuuriperintökohteita, jotka tulisi merkitä kaavaan. Siellä sijaitsee kuitenkin arkeologinen kohde, joka esitetään inventointiraportissa (sivu 22) suojeltavaksi. Kohde on nimeltään Lahdesjärvi, ja se sisältää kaksi maakuoppaa, jotka saattavat liittyä lähellä olevaan historialliseen pelto- ja niittyalueeseen. Kuopat ovat mehdollisesti peruna- tai nauriskuoppia ja peräisin 1900-luvulta. Kohde sijaitsee Lahdesjärven etelärantaa mukailevan ulkoilureitin läheisyydessä. Kohde voidaan säilyttää piirteenä alueen aikaisemmasta historiasta. Hankkeeseen ei liity lisäselvitystarpeita arkeologisen kulttuuriperinnön osalta.