Pirkanmaan ELY-keskus pyytää Pirkanmaan maakuntamuseon lausuntoa Tampereen Veden suunnitteleman keskuspuhdistamohankkeen täydennetystä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA-selostus). Maakuntamuseo on 13.10.2011 antamassaan lausunnossa (DIAR:297/2011) ottanut kantaa aiempaan Tampereen veden keskuspuhdistamohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostukseen. Arkeologisen perinnön osalta maakuntamuseo on todennut, että hankkeen vaikutuksia ei ollut arvioitu riittävästi ja että suunniteltujen jätevesien siirtolinjojen vaikutusten arviointi edellyttää tiettyjen alueiden arkeologista inventointia sekä arkistolähteisiin perustuvaa tutkimusta. Maakuntamuseo on myös todennut, että hanke saattaa koskea jopa useita kiinteitä muinaisjäännöksiä, joten sen eri osien toteutusvaihtoehdoista tulee neuvotella museoviranomaisen kanssa MML 13 §:n mukaisesti. Myös muuhun kulttuuriympäristöön kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa on ollut puutteita. Merkittävimmät todettavissa olleet kulttuuriympäristövaikutukset ovat kohdistuneet Sulkavuoren ilmatorjunta-alueeseen sekä Vihilahden rannan kulttuuriympäristöön.
Yleistä kulttuuriympäristöstä
Raportin loppuun kootusta yhteenvedosta käyvät ilmi vain maisemalliset vaikutukset eikä vaikutuksia kulttuuriympäristöön ole muutoin mainittu. Myöskään hankkeen toteuttamiskelpoisuuden arvioinnissa ei ole otettu huomioon kulttuuriympäristövaikutuksia. Sivulla 226 esitetyssä tarkemmin kulttuuriympäristöön kohdistuvia vaikutuksia arvioivassa taulukossa on vaikutusten arvioitu olevan korkeintaan vähäisiä. Vaikutusten merkittävyyttä on syytä arvioida kriittisemmin, sillä esimerkiksi Sulkavuoren ilmatorjuntarakenteiden muodostama kulttuuriympäristökokonaisuus ja myös Vihilahden rannan kulttuuriympäristö- ja maisemakokonaisuus muuttuvat merkittävästi tunnelien rakentamisen myötä, ja erityisesti Vihilahden alueella työmaa-aikaiset vaikutukset ovat suuria työmaan levittäytyessä arvokkaaseen rannan viherympäristöön. Rakentamisen vaikutuksia alueen arkeologiseen kulttuuriperintöön ei myöskään tunneta.
Arkeologinen kulttuuriperintö
Maakuntamuseo ja yhteysviranomainen ovat aikaisemmissa lausunnoissaan todenneet, että koska suunnitelmaan sisältyy merkittävä määrä maanalaista kallion louhintaa ja kaivutyötä, on tärkeää arvioida tärinän vaikutukset Sulkavuorella sijaitseviin historiallisesti merkittäviin kohteisiin, joita ovat v. 1939-44 ilmatorjuntatukikohdan jäännökset – bunkkeri, seitsemän raskaiden it-tykkien betoniperustaa, muut betoni- ja maarakenteet sekä tykkitie. Hankkeen suunnittelussa ja vaikutusten arvioinnissa tulee varmistaa, etteivät maanalainen räjäytystyö ja louhinta vahingoita edellä mainittuja arvokkaita kulttuuriympäristön kohteita. Maakuntamuseo toteaa toistamiseen, ettei edellytettyä arviointia ole tehty. Arviointiselostuksessa ei ole myöskään selvitetty, onko louhintatöiden tärinävaikutuksia em. rakenteisiin mahdollista vähentää turvalliselle tasolle. Arviointiselostuksen mukaan Sulkavuoren sotahistoriallinen kohde sijaitsee alueella, jolla louhintatärinä on vaikutuksen merkittävyydeltään kohtalainen ja voi vaikuttaa rakenteisiin (s. 304-305).
Yhteenvedossa suunnittelualueen nykytilasta (s. 222) luodaan väärä käsitys siitä, miten Sulkavuoren sotahistoriallisia jäännöksiä on käsitelty alueen yleiskaavoituksessa ja onko alueella yleensä suojeltavia kohteita. Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaavaehdotuksessa 7.4.2009 Sulkavuoren ilmatorjuntatykkien alustojen alue on merkitty suojeltavaksi kohteeksi (S). Maakuntamuseo korostaa, että vaikka muinaismuistolakia ei toistaiseksi sovelleta toisen maailmansodan aikaisiin sotahistoriallisiin kohteisiin, ne tulee ottaa maankäytön suunnittelussa huomioon historiallisesti merkittävinä suojelukohteina, joita rinnastetaan kiinteisiin muinaisjäännöksiin.
Sulkavuoren vaihtoehtoon liittyvien jätevesien siirtolinjojen ja pumppaamoiden vaikutuksia arkeologisiin kohteisiin on YVA-selostuksessa arvioitu pieniksi (s. 224). Esitetty arvio ei kuitenkaan perustu riittäviin lähtötietoihin. Arviointimenetelmänä mainittu kulttuuriympäristökohteiden tunnistaminen ja paikantaminen (s. 216) ei ole kohdistunut muinaisjäännöksiin. Maakuntamuseo on aiemmassa lausunnossaan todennut, että Lempäälän kunnan alueelle suunniteltu putkilinjaus edellyttää arkeologisen inventoinnin suorittamista, koska linjausta on pidettävä potentiaalisena sekä esihistoriallisten että historiallisen ajan muinaisjäännösten löytymisen näkökulmasta. Myös Härmälän-Rantaperkiön alueen rannalle suunnitellun Haikka-Vihilahti -jätevesijohtolinjan vaihtoehdon vaikutusten arviointi vaatii arkeologista inventointia. Lännempänä, Pirkkalan Kirkkokatua ja Kreetantietä pitkin kulkevan linjausvaihtoehdon (”VE vaalea sininen”) varrella kulkee historiallisesti merkittävä tielinja, johon saattaa liittyä kiinteitä muinaisjäännöksiä. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi edellyttää arkistolähteisiin perustuvaa tarkempaa vanhan tielinjan selvitystä ja arkeologista maastoinventointia myös tässä kohdassa. Etelämpänä (”VE punainen”) suunnitellun linjan välittömässä läheisyydessä, sen eteläpuolella sijaitsee muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, kivirakenneryhmä Kirkkoveräjä (mj.tunnus 604010017). Myös Tampereen Peltolammin alueella historialliseen Hiidentiehen liittyvien kiinteiden muinaisjäännösten paikantaminen edellyttää arkistolähteisiin perustuvaa tarkempaa vanhan tielinjan selvitystä ja mahdollisesti myös arkeologista maastoinventointia.
YVA-selostuksesta käy ilmi, että museoviranomaisen edellyttämiä selvityksiä ei ole tehty. Osa Lempäälä-Peltolammi –jätevesijohtolinjan alueesta on inventoitu v. 2011 lopussa liittyen Sarvikasjärven-Moisionjoen alueen kaavoitukseen. Linjan pohjoisosassa, Kuljun ja Sääksjärven välissä, arkeologinen inventointitarve on kuitenkin edelleen olemassa. Hankkeen vaikutuksia tiedossa oleviin arkeologisiin kohteisiin ei ole arvioitu riittävästi. Hankkeen suunnittelija ei myöskään ole ollut yhteydessä maakuntamuseoon neuvottelun järjestämiseksi muinaismuistolain edellyttämällä tavalla.
Maakuntamuseo toteaa, että ko. selostuksessa ei ole otettu huomioon kulttuuriympäristöviranomaisen aiempaa lausuntoa riittävässä määrin. Hankkeen vaikutuksia arkeologisiin kohteisiin ja muuhun kulttuuriympäristöön ei ole arvioitu muinaismuistolain ja YVA-lainsäädännön edellyttämällä tavalla.