Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun kaavaehdotukseen ja toteaa seuraavaa. Verrattuna aikaisempaan luonnokseen kaava-aluetta on pienennetty kokoojakadun koillispuolelta. Maakuntamuseo kiinnitti aiemmassa, luonnoksesta antamassaan lausunnossa huomionsa mm. kulttuurimaiseman ja uudisrakentamisen väliseen ristiriitaan sekä muinaisjäännösten huomioimiseen kaavassa. Maakuntamuseo esittää vielä uudelleen maiseman arvojen kannalta keskeisten peltoalueiden merkitsemistä MA-merkinnällä, joka edellyttää huomioimaan ko. arvot. Yksittäisten rakennusten (merkintä kr- kulttuu-rihistoriallisesti arvokas rakennus) lisäksi tulee myös Kohman ja Klemolan pihapiirit ja niiden muodostama kokonaisuus merkitä kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi ja sen arvot lähtökohtaisesti säilytettäväksi.
Arkeologisen perinnön osalta maakuntamuseo toteaa seuraavaa. Kaava-aluetta on pienennetty siten, että Mattilanpellon kivikautinen asuinpaikka sijaitsee kaava-alueen ulkopuolella, mutta ulottuu kaava-alueen rajalle, ja heti sen lounaispuolelle on merkitty kokoojakatu ja AP-aluevaraus. Koska kyseinen kivikautinen asuinpaikka on tarkemmin rajaamaton, se voi ulottua inventoinnissa rajattua aluetta laajemmaksi. Arkeologisten kohteiden säilymisen sekä niiden arvon ja merkityksen turvaamiseksi niiden ympärille tulee varata riittävä rakentamaton alue. Em. kaavamerkinnät eivät turvaa kivikautisen asuinpaikan ja sen ympäristön säilymistä. Tämän takia sekä aluevaraus että kokoojakatu tulee siirtää kauemmaksi; museo suosittelee vähintään 50 m etäisyyttä muinaisjäännökseen.
Kohmalan kiinteä muinaisjäännös on merkitty kaavaan asianmukaisesti. Sen luoteisreunaan on merkitty ehdotuksessa kevyeen liikenteen reitti. Kaavaselostuksessa on mainittava, että väylän rakentaminen on mahdollista vain riittävien arkeologisten tutkimusten jälkeen.
Vuoden 2013 arkeologisessa inventoinnissa kaava-alueella todettiin joukko his-toriallisia rakenteita, joita ei tulkittu kiinteiksi muinaisjäännöksiksi (s. 8-10, koh-teet 1-7). Maakuntamuseo esittää, että ne otetaan kaavassa huomioon muistona alueen elinkeino- ja asutushistoriasta merkitsemällä ne suojelumerkinnällä s (Muu arkeologinen kulttuuriperintökohde). Merkintään liitetään määräys: Alueella sijaitsevien historiallisten rakenteiden poistaminen on sallittua vain erityisestä syystä ja riittävän arkeologisen dokumentoinnin jälkeen. Aluetta koskevista suunnitelmista on kuultava museoviranomaisia. Rakenteet 4 ja 5 voidaan merkitä yhtenä kohteena. Tiedot kohteista on lisättävä myös kaavaselostukseen.
Kaavan kulttuuriympäristöön kohdistuvia vaikutuksia on arvioitu ylimalkaisesti, vaikka esitetty maankäyttö tulee muuttamaan maisemaa merkittävästi. Vaikutusten arviointia on syytä täsmentää koskemaan suunnitelman vaikutusta edellä kuvattuihin arvoihin.
Täydennetty kaavaehdotus selostuksineen tulee toimittaa Pirkanmaan maakun-tamuseoon tarkastettavaksi. Myös kaavan hyväksymispäätös valitusosoituksineen tulee lähettää museolle viipymättä.