Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Pyykkärintie 4 sijoittuu Pälkäneen pitäjänkeskuksen valtakunnalli-sesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (aluerajaus ja lisätietoa: www.rky.fi). Kyseistä aluetta koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, joiden mukaan valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä koskeva inventointi tulee ottaa huomioon alueiden käytön suunnittelun lähtö-kohtana ja alueen käytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät rakennetun ympäristön arvot säilyvät. Maakuntamuseon tietojen mukaan kiin-teistön alueelta ei ole käytettävissä tarkempaa inventointitietoa.
Pyykkärintie 4:ssä sijaitsee kaksi 1930-luvulla rakennettua asuinrakennusta. Suunnitelmien mukaan asuinrakennukset yhdistettäisiin lasiseinäisellä liitos-osalla. Liitososa sijoittuu suuremman rakennuksen päädyn ja kuistin sekä pie-nemmän rakennuksen koko sisäänkäyntijulkisivun väliselle alueelle. Lisäksi on tarkoitus rakentaa pihan puolelle lasikatteinen terassi ja korottaa hieman isom-man rakennuksen kuistia. Muutoksen myötä pienemmän rakennuksen kuisti purettaisiin.
Pyykkärintie 4 sijaitsee näkyvällä paikalla Kostianvirran rannalla. Kostianvirran ympäristö muodostaa Pälkäneen pitäjänkeskuksen valtakunnallisella arvoalu-eella keskeisen, sotahistoriaan ja alueen mökki- ja huvila-asutukseen liittyvän kokonaisuuden. Pyykkärintie 4 on alueelle tyypillinen, pienistä ja kompakteista asuinrakennuksista ja piharakennuksista muodostuva pihapiiri, joka kertoo alu-een historiasta ja rakennusperinteestä. Pyykkärintie 4:n kiinteistöllä voidaan näin ollen katsoa olevan keskeisen sijaintinsa, alueelle tyypillisen rakennusta-pansa ja historiallisen kertovuutensa ansiosta erityistä kulttuurihistoriallista ar-voa.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että Pyykkärintie 4:n rakennusten yhteen-kasvattaminen ei lähtökohtaisesti ole rakennusten kulttuurihistoriallisten arvo-jen mukainen ratkaisu. Pirkanmaan maakuntamuseo ei siltä osin pidä ratkaisua suotavana. Arkeologisten kohteiden osalta maakuntamuseolla ei ole hankkees-ta huomautettavaa.