Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Nokian kaupungin keskustassa ja sen taajama-alueella virtaavissa Laajanojassa ja Kyyniojassa esiintyy luontaisesti taimenta. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen tavoitteena on taimenen elin- ja lisääntymismahdollisuuksien parantaminen Kyyniojassa poistamalla purosta kalojen nousuesteitä ja helpottamalla näin taimenten vapaata liikkumista. Ensimmäiset talkookunnostukset Kyyniojassa on tehty vuonna 2019 puron alaosalla. Talkookunnostuksia pyritään jatkamaan vuosittain seuraavien 3-4 vuoden ajan.
Vuonna 2020 on tarkoitus ennallistaa koneellisesti Kyyniojaa Tampere-Pori rautatien eteläpuolella. Alueella on neljä erillistä kohtaa, jossa eri toimijat toteuttavat uoman kunnostustoimia. Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu kunnostussuunnitelma, jossa käydään läpi kohteiden 2 ja 3 kunnostukset. Maakuntamuseon rakennustutkijan paikalle 29.5.2020 tekemän maastotarkastuksen perusteella kohteiden 1 ja 4 kunnostustoimet on jo ainakin osin toteutettu.
Kohteessa 2 purouomassa on osin lohkotuista luonnonkivistä (mahdollisesti rakennuksen sokkelikivistä) tehty vanha patorakenne. Yksi uomassa oleva suorakaiteen muotoinen patokivi on tarkoitus poistaa ja siirtää uoman reunalle samaan linjaan muiden patokivien kanssa. Poistetun kiven kohdalle asetellaan pyöreitä kiviä, siten että niiden väliin muodostuu alivirtaama-aukko. Lisäksi uomaan noin 2 metriä aukon alapuolelle rakennetaan pyöreistä kivistä allasrakenne, jossa on alivirtaama-aukko.
Kunnostusalueella 3 kevyenliikenteen väylä kulkee hyvin lähellä Kyyniojaa. Väylän jyrkkä louhepenkka on osittain sortunut Kyyniojaan. Kivilouhe on tarkoitus poistaa koneellisesti ja korvata pyöreillä luonnonkivillä. Lisäksi uomaan muodostetaan 2-3 kpl taimenen lisääntymiseen soveltuvaa kutusoraikkoa ja uoman pohjaa kivetään maltillisesti pyöreillä kivillä. Kunnostustoimien jälkeen alueet siistitään ja maisemoidaan asianmukaisesti. Kunnostustoimet eivät merkittävästi muuta vedenpinnan korkeutta tai virtaama purossa.
Maakuntamuseo toteaa, että hankealueen välittömässä läheisyydessä, siitä noin 60 m etelään, ojan länsirannalla sijaitsee arkeologinen kulttuuriperintökohde Ammattioppilaitos (mj-tunnus 1000038730), johon kuuluu kaksi historiallisen ajan kellarikuopan jäännöstä. Kohteen sijainti on merkitty oheiseen liitekarttaan punaisella ympyrällä, ja se tulee ottaa huomioon työkoneiden reittien suunnittelussa. Hankealueesta n. 200 m etelään ojan länsirannalla on jo 1700-luvulla sijainnut torppa. Tyypillisesti ojien varsilta löytyykin erilaisia historialliseen asutukseen, elinkeinoihin (esim. vesimyllyt), liikenteeseen (sillat) ja rajankäyntiin liittyviä kohteita.
Kunnostusalueella 2 olevan kivirakenteen merkityksen selvittäminen mahdollisena kulttuuriperintökohteena ja sen huomioonottaminen hankkeessa edellyttää arkeologisen inventoinnin suorittamista. Inventoinnissa tulee tarkastaa kunnostuskohteiden 1-3 alue, mukaan lukien työkoneiden vaatimat kulkureitit molemmilla rannoilla, dokumentoida em. kivirakenne ja mahdolliset muut uomassa olevat historiallisen ajan arkeologiset jäännökset sekä arvioida niiden merkitys käyttäen historiallisia lähteitä. Inventointiraportin perusteella maakuntamuseo ottaa kantaa suunniteltuihin toimenpiteisiin ja huomioon otettaviin kohteisiin.
Rakennetun ympäristön tai maiseman osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.
Arkeologisissa inventoinneissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Nokian kaupungin keskustassa ja sen taajama-alueella virtaavissa Laajanojassa ja Kyyniojassa esiintyy luontaisesti taimenta. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen tavoitteena on taimenen elin- ja lisääntymismahdollisuuksien parantaminen Kyyniojassa poistamalla purosta kalojen nousuesteitä ja helpottamalla näin taimenten vapaata liikkumista. Ensimmäiset talkookunnostukset Kyyniojassa on tehty vuonna 2019 puron alaosalla. Talkookunnostuksia pyritään jatkamaan vuosittain seuraavien 3-4 vuoden ajan.Vuonna 2020 on tarkoitus ennallistaa koneellisesti Kyyniojaa Tampere-Pori rautatien eteläpuolella. Alueella on neljä erillistä kohtaa, jossa eri toimijat toteuttavat uoman kunnostustoimia. Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu kunnostussuunnitelma, jossa käydään läpi kohteiden 2 ja 3 kunnostukset. Maakuntamuseon rakennustutkijan paikalle 29.5.2020 tekemän maastotarkastuksen perusteella kohteiden 1 ja 4 kunnostustoimet on jo ainakin osin toteutettu.Kohteessa 2 purouomassa on osin lohkotuista luonnonkivistä (mahdollisesti rakennuksen sokkelikivistä) tehty vanha patorakenne. Yksi uomassa oleva suorakaiteen muotoinen patokivi on tarkoitus poistaa ja siirtää uoman reunalle samaan linjaan muiden patokivien kanssa. Poistetun kiven kohdalle asetellaan pyöreitä kiviä, siten että niiden väliin muodostuu alivirtaama-aukko. Lisäksi uomaan noin 2 metriä aukon alapuolelle rakennetaan pyöreistä kivistä allasrakenne, jossa on alivirtaama-aukko.Kunnostusalueella 3 kevyenliikenteen väylä kulkee hyvin lähellä Kyyniojaa. Väylän jyrkkä louhepenkka on osittain sortunut Kyyniojaan. Kivilouhe on tarkoitus poistaa koneellisesti ja korvata pyöreillä luonnonkivillä. Lisäksi uomaan muodostetaan 2-3 kpl taimenen lisääntymiseen soveltuvaa kutusoraikkoa ja uoman pohjaa kivetään maltillisesti pyöreillä kivillä. Kunnostustoimien jälkeen alueet siistitään ja maisemoidaan asianmukaisesti. Kunnostustoimet eivät merkittävästi muuta vedenpinnan korkeutta tai virtaama purossa.Maakuntamuseo toteaa, että hankealueen välittömässä läheisyydessä, siitä noin 60 m etelään, ojan länsirannalla sijaitsee arkeologinen kulttuuriperintökohde Ammattioppilaitos (mj-tunnus 1000038730), johon kuuluu kaksi historiallisen ajan kellarikuopan jäännöstä. Kohteen sijainti on merkitty oheiseen liitekarttaan punaisella ympyrällä, ja se tulee ottaa huomioon työkoneiden reittien suunnittelussa. Hankealueesta n. 200 m etelään ojan länsirannalla on jo 1700-luvulla sijainnut torppa. Tyypillisesti ojien varsilta löytyykin erilaisia historialliseen asutukseen, elinkeinoihin (esim. vesimyllyt), liikenteeseen (sillat) ja rajankäyntiin liittyviä kohteita.Kunnostusalueella 2 olevan kivirakenteen merkityksen selvittäminen mahdollisena kulttuuriperintökohteena ja sen huomioonottaminen hankkeessa edellyttää arkeologisen inventoinnin suorittamista. Inventoinnissa tulee tarkastaa kunnostuskohteiden 1-3 alue, mukaan lukien työkoneiden vaatimat kulkureitit molemmilla rannoilla, dokumentoida em. kivirakenne ja mahdolliset muut uomassa olevat historiallisen ajan arkeologiset jäännökset sekä arvioida niiden merkitys käyttäen historiallisia lähteitä. Inventointiraportin perusteella maakuntamuseo ottaa kantaa suunniteltuihin toimenpiteisiin ja huomioon otettaviin kohteisiin.Rakennetun ympäristön tai maiseman osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.Arkeologisissa inventoinneissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.