Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Rauhala sijaitsee Pälkäneen pitäjänkeskuksen valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä sekä maisemallisilta arvoiltaan maakunnallisesti arvokkaassa Pälkäneen kulttuurimaisemassa, aivan Onkkaalan vanhan kylätontin tuntumassa. Kiinteistöllä on voimassa Epaalan-Kuulialan osayleiskaava, jossa Rauhalaa koskevat suojelumerkinnät ovat ma ja sk. Kaavamääräys ma, "valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö" toteaa että: "[a]lueen kulttuurihistorialliset arvot ovat lähtökohtana alueen suunnittelulle, rakentamiselle ja maankäytölle" ja että "[k]aikessa alueen suunnittelussa, maankäytössä ja rakentamisessa tulee lähtökohtana olla historiallisen rakennuskannan, avoimen peltomaiseman, rakennettujen aluekokonaisuuksien sekä vanhan kylätiestön ominaispiirteiden ja maisemallisen aseman säilyttäminen". Kaavamääräys sk, "kulttuurihistoriallisesti arvokas kyläalue" toteaa mm. että "arvokkaaseen kylämiljööseen kuuluvat kulttuurihistoriallisesti arvokkaat, rakennustavaltaan ja tyyliltään yhtenäiset rakennukset, historiallinen tiealue ja perinteinen kasvillisuus". Kaavamääräys sk ohjaa selkeämmin uudisrakennushankkeita.
Rauhala edustaa pienimuotoista, Onkkaalan kylän reunalle Alikyläntien varteen syntynytta asuinrakentamista. Pihapiiri koostuu yksinkertaisesta, puolitoistakerroksisesta asuinrakennuksesta ja piharakennuksesta. Rauhalan kiinteistöllä ei ole alueen osayleiskaavaa laadittaessa todettu olevan niin merkittäviä kulttuurihistoriallisia arvoja, että siihen kohdistuisi yksilöidympiä suojelumääräyksiä. Sillä on kuitenkin oma roolinsa osana arvokkaan kyläkokonaisuuden vanhaa rakennuskantaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että asuinrakennuksen laajennussuunnitelmat kaipaavat vielä kehittämistä. Nyt pieni, rakennuksen mittakaavaan sopiva kuisti on suunniteltu korvattavaksi lähes koko rakennuksen levyisellä ja syvällä lasikuistilla, joka sisältää kaksi huonetilaa. Maakuntamuseo katsoo, että uusi kuisti on suhteettoman laaja eikä sovi rakennuksen alkuperäiseen tyyliin tai mittasuhteisiin. Maakuntamuseo esittää kuistin laajennussuunnitelmasta luopumista. Lisäksi rakennuksen itäpuolelle on suunniteltu mansardikattoista, kulmittain nykyiseen runkoon kiinnittyvää laajennusosaa. Maakuntamuseo katsoo, että rakennuksen laajentaminen kulmittaisella vinkkelillä on rakennuksen ja kylämiljöön osalta mahdollinen ratkaisu. Mansardikattoisen osan yhdistäminen nykyiseen, yksinkertaiseen harjakattoiseen rakennukseen on kuitenkin ratkaisuna vieras. Laajennus on nykyiseen rakennukseen suhteutettuna kookas. Harjakattoisena se olisi todennäköisesti yhdistettävissä nykyiseen rakennukseen luontevammin ja kunnioittaisi nykyisen rakennuksen luonnetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 117 §:n (rakentamiselle asetettavat vaatimukset) mukaan "[r]akennuksen tulee soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset" ja "[k]orjaus- ja muutostyössä tulee ottaa huomioon rakennuksen ominaisuudet ja erityispiirteet sekä rakennuksen soveltuvuus aiottuun käyttöön". Pirkanmaan maakuntamuseo kehottaa jatkamaan suunnitelmien kehittämistä niin, että lähtökohtana olisivat nykyisen asuinrakennuksen tyyli ja ominaispiirteet. Talousrakennuksen laajentamisesta maakuntamuseolla ei ole rakennetun ympäristön arvojen osalta huomautettavaa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että tontin välittömässä läheisyydessä sijaitsee Onkkaalan (Onkkaala Ali-Mustala) historiallinen kylätontti (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000003217). Historiallisten karttojen mukaan se ei ulotu nyt kyseessä olevalle tontille. Vanhojen karttojen perusteella tehty tulkinta on kuitenkin suuntaa antava. Historiallisiin kylänpaikkoihin voi liittyä muinaismuistolain rauhoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Lisäksi tontin luoteispuolelta on saatu rautakautisia irtolöytöjä. Näiden perusteella on mahdollista, että tontilta löytyy kiinteää muinaisjäännöstä. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §).
Alueen kaivaustyöt tulee tehdä arkeologin valvonnassa. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (MML 14 §). Koska kyse on pienehköstä yksityisestä hankkeesta, maakuntamuseon tutkija tulee tekemään valvonnan virkatyönä. Arkeologisia tarkastuksia voidaan tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Pirkanmaan maankuntamuseon arkeologiin tulee ottaa yhteyttä mahdollisimman ajoissa ja sopia valvonnan ajankohta (Kreetta Lesell puh. 0407631841, sähköposti kreetta.lesell@tampere.fi).
Hankkeen tarkistetut suunnitelmat pyydetään lähettämään Pirkanmaan maakuntamuseoon arviointia varten.