Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Ruoveden Murskemäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. ABO Wind Oy suunnittelee Ruoveden kunnan alueelle tuulivoimapuistoa. Hankealue sijoittuu Ruhalan ja Kaukolan kylien väliin, noin 5 kilometrin etäisyydelle Ruoveden keskustaajamasta. Alueelle suunnitellaan enintään viittä yksikköteholtaan 6 - 10 MW tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Tutustuttuaan sille toimitettuun ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan (YVA) Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Rakennettu ympäristö ja kulttuurimaisemat
Hankealue on pääosin metsätalouskäytössä olevaa metsää, rakentamaton eikä siellä valtakunnallisissa tai maakunnallisissa maiseman ja rakennetun kulttuuriympäristön selvityksissä ole tunnistettu olevan erityisiä arvoja. Enintään 300 metriä korkeat tuulivoimalat näkyvät kuitenkin avoimessa maastossa esteettä kauas, joten hankkeen vaikutusalue ulottuu jopa 20-30 kilometrin etäisyydelle hankealueen ympärille.
Murskemäen tuulivoimalahankkeen läheisyydessä sijaitsee useita merkittäviä rakennetun ympäristön ja maiseman arvokohteita, jotka on YVA-ohjelmassa tunnistettu pääosin onnistuneesti. Arvoalueita ja -kohteita ovat mm. valtakunnallisesti arvokas Ruoveden reitin maisemien maisema-alue sekä valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt: Näsijärven reitin kanavat / Kautun kanava, Kalelan erämaa-ateljee, Pekkalan kartano, Ruoveden kirkonkylä ja Peräkunnan tie. Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) edellyttävät, että valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen arvojen turvaamisesta huolehditaan maankäytön muutoksissa.
Hankkeen lähivaikutusalueella on myös muutamia maakunnallisesti arvokkaita rakennetun ympäristön tai kulttuurimaiseman kohteita, kuten Harakkalan maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja Jäminkipohjan maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema. Myös erillislailla suojellut rakennukset, kuten rakennussuojelulailla suojeltu Ihaniemen huvila (arkkitehti Rikhard Helander, 1895) ja kirkkolailla suojeltu Ruoveden kirkko (rakennusmestari Matti Åkerblom, 1778) sekä niihin kohdistuvat vaikutukset tulisi huomioida hankkeessa.
YVA-ohjelman perusteella hankkeessa on tarkoitus laatia maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys, näkymisalueanalyysi ja kuvasovitteet voimaloiden näkymisestä. Selvitykset vaikuttavat riittäviltä. Vaikutustenarvioinnin tukena tulee lisäksi käyttää olemassa olevien rakennetun ympäristön ja maiseman selvitysten tarjoamia tietoja. Vaikutustenarviointi tulee ulottaa koko sille alueelle, johon tuulivoimalat tulisivat näkymään ja arvioida vaikutukset kaikkiin näkymäalueelle sijoittuviin valtakunnallisissa ja maakunnallisissa maiseman ja rakennetun ympäristön selvityksissä todettuihin arvokohteisiin sekä erityislailla suojeltuihin kohteisiin. Kuvasovitteita tulee tehdä erityisesti arvokohteilta kohti tuulivoimaloita, jotta voidaan havainnollistaa tuulivoimaloiden näkymistä arvokohteille sekä niiden aiheuttamia maisemavaikutuksia.
Arkeologinen kulttuuriperintö
Hankealueella tai suunnitelluilla voimajohtoreiteillä ei sijaitse ennestään tunnettuja arkeologisia kohteita. Hanketta varten on tehty arkeologinen selvitys (Mikroliitti Oy: Ruovesi, Ruhala Murskemäen tuulivoimaosayleiskaavan arkeologinen inventointi 2022), jossa alueelta ei löydetty uusia kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita arkeologisia kohteita. Pirkanmaan maakuntamuseo on arvioinut inventointiraporttia, ja pyytänyt konsulttia täydentämään raporttia ”tarkastetut alueet” -kartan osalta. Täydennettyä raporttia ei ole vielä toimitettu maakuntamuseolle. Arkeologinen inventointi tulee mainita koko nimellä ympäristövaikutusten arviointiohjelman hankkeen tausta-aineistoksi tehtyjen selvitysten joukossa.
Tuulivoimahankkeen muinaisjäännöksiin kohdistuvia vaikutuksia on suunniteltu arvioitavan vain rakennuspaikkakohtaisesti tuulipuiston ja voimajohdon alueella teetetyn arkeologisen inventoinnin pohjalta. Tuulivoimaloiden rakentaminen tulee kuitenkin vaikuttamaan myös arkeologisten kohteiden maisemaan. YVA-ohjelman sivulla 62 kerrotaan, että hankkeen kulttuuriympäristöön kohdistuvia vaikutuksia arvioidaan noin 15 km tarkastelualueella ja tältä alueelta tarkastellaan valtakunnallisiin ja maakunnallisiin arvoihin kohdistuvat vaikutukset. Lisäksi, mikäli yleispiirteisessä tarkastelussa havaitaan, että joihinkin tätä kaukaisempiin kohteisiin saattaisi kohdistua merkittäviä vaikutuksia, laajennetaan vaikutustenarviointia koskemaan myös niitä.
Museovirasto on vuonna 2019 käynnistänyt hankkeen, jossa määritellään manner-Suomen merkittävimmät arkeologiset kohteet. Hankkeen on määrä valmistua 2023. Hankkeen tavoitteena on luettelo, jonka valtioneuvosto voi hyväksyä maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi, ja jolla olevat kohteet tulee huomioida yhtenä alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtana. Lähimmät Murskemäen tuulivoimapuistoa sijaitsevat VARK-luetteloon ehdolla olevat kohteet ovat noin 4 km hankealueesta pohjoiseen sijaitseva Kautunharju 1 (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000004420), 15 km pohjoiseen sijaitseva Mustaniemi (1000024470) ja 25,5 km pohjoisluoteeseen hankealueesta sijaitseva Pilkanniemi (702010006). Lisäksi lähin hankealuetta sijaitseva Pirkanmaan maakuntakaavaan 2040 merkitty arkeologisen perinnön ydinalue sijaitsee hankealueesta noin 23 km pohjoiseen (Ruovesi, Visuvesi/Huiniemi). Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hankeen maisemavaikutuksia olisi syytä tarkastella näkemäanalyysillä ja tarvittaessa kuvasovittein vähintään kiinteiden muinaisjäännösten Kautunharju 1 ja Mustaniemi osalta.
Lopuksi
Hankkeen vaikutusalueelle sijoittuu poikkeuksellisen merkittävä tihentymä kulttuurihistoriallisia arvoja, mistä johtuen Pirkanmaan maakuntamuseo suhtautuu hankkeen toteuttamismahdollisuuksiin varauksella. YVA-ohjelman kulttuuriperintöä koskevaa ja vaikutusten arviointimenetelmää kuvaavaa lukua tulee täydentää edellä mainituilta osin. Valmis ympäristövaikutusten arviointi pyydetään toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseolle lausuntoa varten.