Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen lausunnon antamista varten. Suunnitellulta metsänhakkuualueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita kulttuuriperintökohteita. Alueen etäisyys lähimpään tunnettuun arkeologiseen kohteeseen, Ahveniston tervahautaan (mj-tunnus 1000001992), on riittävä. Kohde on merkitty ilmoituksen liitekarttaan. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §).
Maanmittauslaitoksen korkeusmallin mukaan kuvioiden 1.0 ja 2.0 itäosissa on havaittavissa kuoppamaisia ilmiöitä, jotka saattavat liittyä vanhoihin elinkeinoihin (esim. terva- tai hiilihaudat, kellarit, pyyntikuopat). Tällaisia maarakenteita voi koskea muinaismuistolain rauhoitus, ja ne tulee ottaa huomioon metsänkäytössä. Jos metsätöiden suunnittelun tai toteuttamisen yhteydessä alueella havaitaan mahdollisia muinaisjäännöksiä, kuten arviolta yli sata vuotta vanhoja kuoppia, tulee niistä ilmoittaa viipymättä maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 §). Lisätietoja antaa arkeologi Vadim Adel (s-posti: vadim.adel@tampere.fi, puh. 0408004872 tai toimisto, yhteystiedot alla).