Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Ylöjärven seurakunta suunnittelee kuuden huonokuntoisen ja vaaraa aiheuttavan puun poistamista hautausmaalta sekä seurakuntakeskuksen uuden paikoitusalueen kasvillisuuden uusimisen vuoksi lehtipuun (koivu) poistamiseksi. Kaadettavista puista kaksi sijaitsee osastossa 2 ja kaksi osastossa 5, jotka ovat hautausmaan ensimmäisen laajennoksen myötä syntyneitä osastoja 1890-luvulta. Puut ovat pihtakuusia, jotka alueelle tehdyn rakennusinventoinnin mukaan (Eija Teivas, Ylöjärven kirkonseudun rakennusinventointi 2001) ovat hautausmaalle ominaisia. Puiden kaataminen todetaan suunnitelmassa tarpeelliseksi niiden huonokuntoisuuden ja maaperän sopimattomuuden takia ja tavoitteena on istuttaa niiden tilalle pienempiä ja pitkäikäisiä puita. Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Ylöjärven kirkko ja ympäristö on Pirkanmaan 2040 maakuntakaavan selvityksessä Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2016 (Pirkanmaan liitto) tunnistettu maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Arvojen säilyttämiseen tähtäävä merkintä on osoitettu maakuntakaavan lisäksi myös alueella voimassa olevaan vuonna 2018 hyväksyttyyn Ydinkeskustan osayleiskaavaan 2040. Alueen asemakaava on vuodelta 1981 ja siitä puuttuvat kulttuuriympäristön arvojen huomioimiseen tähtäävät merkinnät.
Ylöjärven kirkko ja hautausmaan vanhin osa on vihitty käyttöön vuonna 1781 ja näin ollen kirkko ja kirkkopiha aitauksineen on suojeltu kirkkolailla. Kirkkolailla suojeltujen kohteiden olennaiset muutokset kuuluvat Museoviraston arvioitaviksi. Yksittäisten puiden kaataminen ei täytä oleellisen muutoksen kriteerejä, eikä siihen tarvita lausuntoa Museovirastolta. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että pihtakuusien ja koivun kaataminen on huonokuntoisuuden takia perusteltua. Puiden tilalle suositellaan istutettavaksi hautausmaalla jo ennestään kasvavia puita ja erityisesti vanhalla hautausmaalla (osastot 2 ja 5) tulisi suosia jaloja lehtipuita tai perinteisiä suomalaisia luonnonpuita.
Muilta osin maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.