Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Oivio (Vanha-Oivio) on Kuokkalan Jaran tilan entinen torppa, joka on perustettu todennäköisesti 1800-luvulla ja joka itsenäistyi vuonna 1920. Pihapiirissä sijaitsee vuonna 1929 valmistunut ja 2007 peruskorjattu päärakennus, 1910-luvulla valmistunut aitta sekä navetta ja puuliiteri 1920-luvulta. Vanhan Hervannantien ja Oiviontien risteyksen tuntumassa on lisäksi riihi ja lato. Oivio on huomioitu Lempäälän kulttuuriympäristöohjelmassa (Teivas, Eija 2006: Teiden varsilla ja vesireiteillä. Lempäälän kulttuuriympäristöohjelma.) ja inventoitu osana Vuoreksen osayleiskaava-alueen kulttuuriympäristöselvitystä vuonna 2002 (Heiskanen & Tupala/Pirkanmaan maakuntamuseo).
Vuoreksen osayleiskaavassa kiinteistö sijoittuu maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle. Pihapiiri on merkitty kaavaan merkinnällä Kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde, joka sisältää arkeologisia, asutushistoriallisia muistomerkkejä ja rakennetun ympäristön kohteita. Kohteessa olevat asutushistorialliset muistomerkit tulee suojella. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan ja pihapiirikokonaisuuksien säilyttämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Suunniteltu autokatos on sijoitettu pihapiiriin johtavan ajoväylän varteen muun pihapiirin ulkopuolelle. Autokatos on mitoitettu kahdelle autolle, lisäksi siihen kuuluu varastotila, jonka edustalla on saman katon alla pieni kuisti. Kattomuotona on satulakatto, seinät vaakapaneloidaan. Ulkovärityksenä on punainen (katto), luonnonvalkoinen (panelointi) ja valkoinen (listat). Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että autokatos on sijoittelun ja ulkomuodon osalta riittävällä tavalla sovitettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen pihapiiriin ja noudattaa tähän liittyviä yleiskaavamääräyksiä. Maakuntamuseolla ei siten ole hankkeesta huomautettavaa.
Myöskään arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.