Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa koskien ElmoNetin valokuidun maakaapelointihanketta Oriveden Eräjärvellä. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Suunniteltujen kaapelilinjojen alueella sijaitsee kaksi muinaismuistolain rauhoittamaa kiinteää muinaisjäännöstä: Vihasjärven historiallinen kylänpaikka (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000017599) Järvenpään tien varressa sekä Kauppilan historiallinen kylänpaikka (1000017595) Vedentaustantien varressa. Kohteiden sijainnit käyvät ilmi lausunnon liitekartoista 1 ja 3. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Vihasjärven kylätontin kohdalla suunniteltu kaapelilinjaus kulkee Järvenpääntien pohjoisreunassa. Linjaus on mahdollista toteuttaa, mutta vaatii arkeologista valvontaa lausunnon liitekarttaan 2 merkityn linjauksen osalta. Valvontaa vaatii myös Kauppilan kylätontin autioitunut osa Vedentaustantien pohjoispuolella. Maakuntamuseo esittää, että maakaapelin asennukseen liittyvä kaivutyö valvotaan myös kylätontin yhä asutun, muuna kulttuuriperintökohteena muinaisjäännösrekisteriin merkityn alueen osalta (kohdenimi Kauppila 2, mj-tunnus 1000041678). Kauppilan kyläntontin alueen valvottavat linjanosat käyvät ilmi lausunnon liitekartasta 4.
Jos valvontojen yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (MML 14 §). Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä pääsääntöisesti vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Ennen töiden aloittamista valitun toimijan tulee hakea Museovirastolta muinaismuistolain 10 §:n mukainen tutkimuslupa. Työhankkeeseen liittyvistä muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa tarvittaessa maakuntamuseolta.