Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta, jossa Tampereen Vesi Oy suunnittelee uuden yhdysvesijohdon rakentamista Tampereen Multisillasta Lempäälän rajalla sijaitsevalle paineenkorotusasemalle. Uusi linja on tarkoitus sijoittaa Lempääläntien tiealueelle, nykyisen vesijohdon ja tien väliin. Alueellinen vastuumuseo on tutustunut hankkeen aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Suunnittelualueella, Lempäälän ja Tampereen rajalla, sijaitsee kiinteä muinaisjäännös, historiallisen Hiidentien yleisestä käytöstä pois jäänyt osa Hiidentie Multivuori 1 (muinaisjäännöstunnus 1000042724).
Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Lempäälän puolella suunniteltu yhdysvesijohtolinjaus kulkee hyvin lähellä kiinteän muinaisjäännöksen aluerajauksen länsipäätä. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että vesijohto on mahdollista rakentaa nyt esitetyn mukaisesti suojelukohteen läheisyyteen, mutta asennukseen liittyvä kaivutyö on tehtävä arkeologin valvonnassa lausunnon liitekarttaan 1 merkityllä linjaosalla. Valvonnan tarkoituksena on havainnoida ja dokumentoida työalueella historialliseen tielinjaan liittyviä maa- ja kivirakenteita ennen kaivutyön aloittamista (vanha tiepenkka ja -oja sekä mahdollista tien raivauskivikkoa) ja kaivutyön aikana. Jos kaivutyön valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai muiden toimenpiteiden tarve (MML 14 §). Kiinteän muinaisjäännöksen alueella ei saa kulkea työkoneella eikä aluetta käyttää työmaan aikaiseen varastoitiin tai maanläjittämiseen. Muinaisjäännöksen suoja-alueen raja on merkittävä maastoon hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista ko. alueella. Suoja-alueen leveys on vähintään 2 m muinaisjäännösalueen rajasta tai näkyvien rakenteiden, kuten tielinjan, tienpenkan tai sitä reunustavan raivauskivikon/kiviaidan, ulkoreunoista.
Linjan läheisyydessä Tampereella sijaitsee myös muu kulttuuriperintökohde, historiallisen Varvarin torpan paikka (1000040989), jonka alueelta on löytynyt kivirakenteita. Se on merkitty lausuntopyynnön karttaan punaisella vinoviivoitetulla suorakaiteella. Maakuntamuseo ei vaadi sen läheisyyteen arkeologista valvontaa, mutta, jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §). Tämä vaatimus koskee koko linjaa.
Koska kyse on yleisestä työhankkeesta, vastaa muinaismuistolain 15 §:n mukaisesti arkeologisesta tutkimuksesta koituvista kustannuksista hankkeen toteuttaja. Ennen töiden aloittamista valvontaa tekevän arkeologisen toimijan tulee vielä hakea Museovirastolta MML 10 §:n mukainen tutkimuslupa, joka on maksullinen.
Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2020) ja muita Museoviraston ohjeita. Tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena Pirkanmaan maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi) ja Museovirastolle. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava raportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajien nimiä tai osoitteita. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta. Tämä lausunto on liitettävä tutkimusta koskevaan tarjouspyyntöön.