Eltel Networks Oy pyytää lausuntoa päivitetystä suunnitelmasta koskien sähkömaakaapelointia Sastamalan Karkunkylän alueella. Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut lausuntonsa alkuperäisestä suunnitelmasta 31.5.2016 (DIAR: 123/2016) ja suunnitelmamuutoksesta 11.10.2016 (DIAR: 411/2016). Uuden suunnitelmamuutoksen mukaan yksi Karkunkyläntien länsipuolisista kaapelireiteistä siirtyisi kulkemaan Karkunkylän historiallisen kylätontin (mj-tunnus 1000021381) muinaisjäännösalueella, tilan 790-420-8-31 pohjoisrajaa pitkin.
Lähtökohtaisesti kaapelikaivannon siirtämistä muinaisjäännösalueelle ei voida pitää hyvänä ratkaisuna, vaan reitille tulisi etsiä muita vaihtoehtoja. Mikäli kaapelilinjan sijoittaminen kiinteän muinaisjäännöksen ulkopuolelle ei ole jostain perustellusta syystä mahdollista, tulee esitetty linjaosuus tutkia arkeologisin koekaivauksin ennen suunnitelman hyväksymistä. Koekaivauksissa selvitetään kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys, ja niiden tulosten perusteella maakuntamuseo määrittää jatkotutkimusten (esim. pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan) tai linjausmuutosten tarpeen. Työhankkeeseen liittyvistä tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita (2016) ja muita Museoviraston ohjeita.