Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikon mukaisesta hankkeesta, jossa on tarkoituksena parantaa Suonojärvi-Kuralan osakaskunnan venepaikkojen käytettävyyttä. Hankkeessa rantaan johtavalle tielle ja tien päässä olevalle laiturinperustukselle ajetaan mursketta sekä tasoitetaan ja siirretään maamassoja kiinteistöllä 922-878-5-0 alueella, noin 1-1,5 m päästä kiinteistöjen 922-417-12-9 ja 922-417-2-35 eteläreunoista siten, että syntyy rannan suuntainen, noin 1,5 m leveä kulkuväylä. Tutustuttuaan sille toimitettuun aineistoon maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Alas rantaan johtava tie sijoittuu historiallisen Kuralan kylänpaikan alueelle/läheisyyteen. Osa kohteesta on suojeltu kiinteänä muinaisjäännöksenä (kohdenimi Kurala, muinaisjäännösrekisteritunnus 1000038009), osa kuuluu yhä asuttuna muuhun kulttuuriperintökohteeseen Kurala 2 (1000045721). Tielinja sijoittuu näiden kohteiden väliselle alueelle. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Rannassa sijaitseva laiturinperustus on Pyhäjärvellä 1800- ja 1900-luvuilla seilanneen Alho-laivan pysähdyspaikkaan liittyvä laituri. Kohde esiintyy muinaisjäännösrekisterissä muuna kulttuuriperintökohteena Alhonranta (1000045725). Kohteiden sijainti käy ilmi lausunnon liitteenä olevasta kartasta 1.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tehnyt paikalle maastotarkastuksen kesällä 2022. Tarkastuksessa ei parannettavalta, rantaan johtavalta tielinjalta tai rannasta löydetty kiinteää muinaisjäännöstä. Suunnitellut venevalkaman parannustoimenpiteet on mahdollista suorittaa nyt esitetyn mukaisesti. Mursketta on mahdollista levittää rantatien lisäksi myös vanhan laivalaiturin päälle. Rakenteen ominaispiirteet tulisi kuitenkin pyrkiä säilyttämään mahdollisuuksien mukaan muuttumattomina.
Rakennetun ympäristön ja maiseman osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.