Pirkanmaan maakuntamuseolta on pyydetty lausuntoa Pälkäneen kunnan Iltasmäen kylän Värilän kiinteistön (635-402-1-1) asuinrakennuksen kuistin rakentamissuunnitelmasta. Tarkoitus on rakentaa 1800-luvun päärakennukseen laajempi kuisti, jolloin purettaisiin 1900-luvun alussa rakennettu nykyinen kuisti. Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut kuistia koskevista alustavista suunnitelmista aikaisemmin lausunnon 2.10.2013 (DIAR: 318/2013). Nyt käsillä olevissa suunnitelmissa rakennuksen ominaispiirteet on huomioitu riittävästi eikä maakuntamuseolla ole niiltä osin suunnitelmasta huomautettavaa.
Päärakennuksen kaakkoispuolella sijaitsee Värilä-niminen kiinteä muinaisjäännös, joka on muinaismuistolailla rauhoitettu rautakautinen kalmisto (mj.rek.nro 635010018). Osia siitä on tutkittu arkeologisesti, mutta kiinteän muinaisjäännöksen tarkkaa maanalaista laajuutta ei kuitenkaan tunneta. Kalmiston ympäristössä saattaa sijaita ennestään tuntemattomia maanalaisia kiinteitä muinaisjäännöksiä kuten esimerkiksi rautakauden asuinpaikka. Kiinteän muinaisjäännöksen kajoaminen muinaismuistolain vastaisella tavalla on kielletty (1 §).
Pirkanmaan maakuntamuseo teki kuistin alustavan suunnitelman johdosta arkeologisen maastotarkastuksen kesällä 2013, jolloin kuistin ala tutkittiin koekuopin. Tarkastetuissa kohdissa ei havaittu merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Maakuntamuseolla ei siten ole huomautettavaa vanhan kuistin purkamisen ja uuden, laajemman kuistin rakentamisen johdosta.
Suunnitelma käsittää lisäksi pihapiirin pohjoisosaan kaivettavan suodatinkentän ja purkukaivon sekä vesihuoltoputkistoja. Ne sijoittuvat osaksi piha-alueelle ja sen reunavyöhykkeelle, osaksi pellolle. Vesihuoltorakenteiden tarkat sijainnit eivät olleet tiedossa aiemman arkeologisen tarkastuksen aikana ja ko. paikkoja ei ole tarkastettu silloin. Rakennettavat kohdat sijaitsevat kalmistosta etäämmällä kuin päärakennus ja maapohja on niiden kohdalla aiemmin muokattua.
Vesihuoltolinjat sekä suodatinkentän ja purkukaivon saa rakentaa suunniteltuihin kohtiin sillä ehdolla, että arkeologi valvoo kaivutyötä. Mikäli uudet putkistot kaivetaan suoraan nykyisten, poistettavien putkien kohdalle, valvontaa ei siltä osin tarvita. Valvonnassa havainnoidaan ja dokumentoidaan maakerroksia. Mikäli kaivutyössä löytyy kiinteää muinaisjäännöstä, työ pysäytetään tarvittavia jatkotoimenpiteitä varten (MML 14 §). Vesihuoltorakenteiden kaivutyössä on syytä varautua mahdolliseen työn pysähtymiseen. Kaivutyön valvonnan tekee Pirkanmaan maakuntamuseo virkatyönä eikä siitä aiheudu kiinteistön omistajalle kustannuksia. Valvontaa edellyttävät kaivutyöt tulee tehdä roudattomana ajankohtana. Mikäli vesihuoltorakenteiden johdosta tarvitaan muita arkeologisia tutkimuksia valvon-nan lisäksi, tutkimukset tekee Museoviraston koekaivausryhmä, joka sopii ajan-kohdan erikseen kiinteistön omistajan kanssa. Tutkimuskustannuksista vastaa silloin valtio. Maakuntamuseo antaa tarkemmat toimintaohjeet, mikäli tarvetta jatkotutkimuksiin on.
Edellä kerrotut rakennusluvan ehdot tulee lisätä lupapäätökseen, joka tulee lä-hettää Pirkanmaan maakuntamuseoon. Vesihuoltorakenteiden kaivutyön valvonnan järjestämisestä tulee olla hyvässä ajoin yhteydessä maakuntamuseoon, ja ajankohta tulee sopia yhdessä museon kanssa. Museolle tulee varata vähintään kuukausi aikaa valvonnan järjestämiseen.