Museovirasto on välittänyt Pirkanmaan maakuntamuseolle viitekohdassa mainitun metsänkäyttöilmoituksen. Metsäkeskuksen ilmoituksen mukaan suunniteltu hakkuu kohdistuu muinaisjäännöksen alueelle. Kyseessä on muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös Hangaslahti (historiallisen ajan puolustusvarustus, muinaisjäännöstunnus 1000006714). Kohde on merkitty ilmoituksen liitekarttaan.
Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §). Kyseessä oleva kohde sijaitsee hakkuualueeksi ilmoitettujen tilojen ja kuvioiden ulkopuolella (luoteispuolella), jyrkän ja korkean kalliorinteen alapuolella, tilan 790-562-4-4 alueella eikä siten suoranaisesti vaikuta töiden toteuttamiseen. Muinaisjäännös tulee kuitenkin ottaa huomioon sen lähistöön mahdollisesti suunniteltavissa toimenpiteissä. Muinaisjäännösaluetta ei esimerkiksi saa käyttää puun tai energiapuun varastointiin.