Digita Oy on suunnittelemassa 42 metrin telecom-mastoa ja noin 9 m2 laitetilaa Nokian Viikin kaupunginosaan, kiinteistölle 536-415-5-6. Masto olisi vapaasti seisova pylväsmasto ilman haruksia. Suunnitelmaan kuuluu myös tieliittymä, joka on merkitty kulkemaan mastolle samansuuntaisesti VT 12:n kanssa, sen luoteispuolella, siitä n. 30-35 m etäisyydellä. Maakuntamuseo toteaa suunnitelmasta seuraavaa.
Viikin alueelle keskittyy erityisen paljon kulttuuriympäristön arvoja. Alue on osa Pyhäjärven - Nokianvirran - Kuloveden kulttuurimaiseman maakunnallisesti merkittävää maisema-aluetta, Viikin kartano ympäröivine peltoineen maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö ja Nokian kirkko ja Maatialan pappila valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Lisäksi Viikinharjun eteläreunalla kulkee viimeistään keskiajalla muodostunut historiallinen tielinja, Laidetie (nykyinen Pirkkalaistie) ja alueella on myös runsaasti tiedossa olevia arkeologisia kohteita.
Suunniteltu masto ja laitetila sijoittuisivat puustoiselle alueelle VT 12 tuntumaan, aivan Viikin alueen itäreunaan, noin 170 metriä Maatialan pappilan päärakennuksen itäpuolelle ja edellä mainittujen arvoalueiden ulkopuolelle. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että valitulla paikalla rakentaminen ei merkittävästi heikentäisi alueen rakennetun ympäristön ja maiseman arvoja ja suunnitelman mukainen rakentaminen on siten mahdollista. Maston, laitetilan ja tulotien rakentamisen yhteydessä tulisi säästää ympäröivää puustoa ja muuta kasvillisuutta mahdollisimman paljon, jotta uudet rakenteet eivät nouse maisemassa hallitseviksi pappilalta, valtatieltä tai järveltä katsottaessa, vaan jäävät kasvillisuuden suojaan.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että suunniteltujen mastonpaikan ja tien etäisyys lähimpään arkeologiseen kohteeseen, historialliseen asuinpaikkaan Maatiala (mj-tunnus 1000017824) on riittävä. Mastonpaikan pinta-ala on pieni, ja sen sekä tielinjan arkeologista potentiaalia voidaan pitää vähäisenä mm. aiemman maankäytön vaikutuksen seurauksena. Maakuntamuseo ei edellytä hankkeessa arkeologisia inventointi- tai valvontatutkimuksia. Hankkeessa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §). Tien mahdollinen vaihtoehtoinen reitti mastolta luoteeseen voi vaatia arkeologista inventointia, ja siitä tulee neuvotella maakuntamuseon kanssa erikseen.