Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo toteaa, että suunnittelualueella sijaitsee Tykölän historiallinen kylänpaikka (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000030173), jonka alkuperäinen sijainti ja tarkka laajuus eivät ole tiedossa. Kylä mainitaan arkistolähteissä 1500-luvulta alkaen. Autioituneet historialliset kylätontit ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Myös käytössä oleviin historiallisiin kylänpaikkoihin voi liittyä muinaismuistolain rauhoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Tämän vuoksi kaapelilinjalla tulee tehdä arkeologinen tarkkuusinventointi ennen suunnitelman hyväksymistä. Tutkittava linjaosuus on merkitty lausunnon liitekarttaan keltaisella.
Kiinteä muinaisjäännös ja siihen kuuluva suoja-alue ovat rauhoitettuja, ja niiden luvaton kaivaminen, peittäminen tai muu niihin kajoaminen on kielletty (Muinaismuistolaki 1 §, 4 §). Tutkimuksen tulosten perusteella maakuntamuseo arvioi mahdollisten jatkotutkimusten (esim. arkeologisen valvonnan) tai linjausmuutosten tarpeen.
Jos linjan kaivutöiden yhteydessä tavataan muualla kuin yllä mainitulla alueella nokista tai palanutta maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Mikäli nyt lausunnolla olevaan suunnitelmaan liittyy muita suunnitelmia, pyydetään myös ne lähettämään lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.
Muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa muinaismuistolain nojalla työhankkeen toteuttaja (MML 15 §). Arkeologisia inventointeja voidaan tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tarkkuusinventoinnin tilaamisesta saa tarkempia ohjeita Pirkanmaan maakuntamuseosta tai Museoviraston verkkosivulta: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-tutkimus/arkeologisten-kenttatoiden-tilaaminen . Arkeologisia kenttätutkimuksia koskevat Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeet.
Arkeologisen tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena arviointia varten alueelliseen vastuumuseoon (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi). Arvioinnissa varmistetaan, että selvitys vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Raportti toimitetaan museon arvioinnin jälkeen Museovirastoon, jossa se tallennetaan sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan julkisessa palvelussa (https://asiat.museovirasto.fi/). Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava tutkimusraportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajan nimiä tai osoitteita. Nämä tiedot voi toimittaa tarvittaessa erikseen.
Rakennetun ympäristön ja maiseman osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.