Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Hankkeen tavoitteena on rakentaa loma-asuntojen korttelialueelle vakituisesti asuttava asuinrakennus. Rakennuksen suunnitelmat poikkeavat ranta-asemakaavasta huomattavasti myös mm. rakennusoikeuden ja rakennuksen ominaispiirteiden osalta. Uudisrakennus on suunnitelmien mukaan kaksikerroksinen ja siinä on lisäksi rinteeseen sijoittuva kellari, joten rannan puolelta rakennus näyttää kolmikerroksiselta. Uudisrakennusta on pyritty sopeuttamaan rakennuspaikkaan tummalla ulkovärityksellä. Rakennuspaikka sijoittuu maisemallisilta arvoiltaan Pitkäjärven - Päilahden maakunnalisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan ja rakennetun ympäristön arvoiltaan Laasolan-Koljonkulman-Pitkäjärven maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan. Rakennuspaikka on Kylänlahden etelärannalla, metsäisellä rinteellä, ja sen kulttuurihistorialliset arvot liittyvät paikan maisemalliseen rooliin osana pellon ja järven välistä rantavyöhykettä.
Suunnittelualueella on voimassa vuonna 1995 hyväksytty Natukan-Lepolan rantaasemakaava. Kaava on kulttuuriympäristön arvojen tunnistamisen näkökulmasta iäkäs ja se on laadittu ennen nykyistä Maankäyttö- ja rakennuslakia, mutta siinä tuodaan hyvin esiin mm. tarpeet uudisrakentamisen sopeuttamiseen ympäristöönsä sekä rantapuuston ja tonttin muun luonnollisen kasvillisuuden vaalimiseen. Sekä maakuntakaavassa että Oriveden rantaosayleiskaavassa alueen maakunnalliset kulttuuriympäristöarvot on huomioitu. Yleiskaavassa aluetta koskee merkintä mam (maakunnallisesti arvokas maisema-alue), jonka määräyksen mukaan "Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä on varmistettava, että maakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Avointen maisematilojen säilymiseen on kiinnitettävä erityistä huomioita."
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa, että se poikkeaa huomattavan paljon voimassaolevan ranta-asemakaavan ratkaisusta. Maakuntamuseo kuitenkin arvioi, että hankkeen maisemalliset vaikutukset eivät merkittävästi heikennä Pitkäjärven alueelle sijoittuvien, maakunnalisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen arvoja. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa. Näin ollen Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hanke on kulttuuriympäristön arvojen osalta hyväksyttävissä. Hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota uudisrakennuksen ja rannan välisen puuston säilytämiseen sekä tontin kasvillisuuden säilymiseen luonnonmukaisena.